Pörssiyhtiöiden hallituksiin saatiin muutama nainen lisää – toimitusjohtajana nainen on yhä harvinaisuus

Naisten osuus pörssiyhtiöiden hallituksissa on pienessä kasvussa. Keskuskauppakamarin mukaan naisten osuus hallituspaikoista nousee tänä keväänä kahdella prosenttiyksiköllä 27 prosenttiin.

Suurissa pörssiyhtiöissä noin kolmannes hallitusjäsenistä on naisia. Pienemmissä yhtiöissä naisia on hallituksissa vähemmän.

Naisten osuus pörssiyhtiöiden hallituksissa on kasvanut kymmenen vuoden aikana, sillä vuonna 2008 naisten osuus pörssiyhtiöiden hallituksissa oli ainoastaan 12 prosenttia.

Hille Korhosesta tulee seitsemäs pörssiyhtiön naistoimitusjohtaja, kun hän aloittaa kesäkuussa Nokian Renkaiden johdossa. Toimitusjohtajana nainen on silti yhä harvinaisuus, sillä pörssissä on yhteensä noin 130 yhtiötä. Naisten osuus on kuitenkin noussut viime vuosina, sillä vuonna 2014 vain yhdessä pörssiyhtiössä oli nainen toimitusjohtajana.

Lue myös:

    Uusimmat