Porin taposta ei ketään otettuna kiinni – "Tutkinta hektisessä vaiheessa"

Poliisi on vaitonainen Porissa tutkitusta taposta, josta ei tällä hetkellä ole ketään kiinniotettuna.

Lounais-Suomen poliisi tiedotti eilen, että se tutkii viikko sitten tapahtunutta henkirikosta Porin Pietniemessä.

Poliisi tutkii 1980-luvulla syntyneen porilaisnaisen kuolemaa tappona. Nainen löytyi asunnosta kuolleena viime viikon tiistaina.

Teon epäillään tapahtuneen viime viikon maanantain ja tiistain välisenä aikana. Useita teosta epäiltyjä on otettu kiinni ja sittemmin vapautettu. Tällä hetkellä poliisilla ei ole yhtäkään epäiltyä kiinniotettuna.

Tapauksen tutkinnanjohtaja Juho Rinne vahvistaa MTV Uutisille, että kiinniotetut ja vapautetut henkilöt ovat yhä asiassa epäiltyinä.

Poliisi kertoi tiedotteessaan aiemmin, että se ei voi kertoa epäillystä tekotavasta, kiinniotettuna otetuista henkilöistä ja heidän suhteestaan uhriin tai muistakaan tapaukseen liittyvistä tiedoista enempää tutkintaa vaarantamatta.

Tutkinta on hektisessä vaiheessa, Rinne kuvailee poliisin tutkintatoimien kiihkeyttä.

Satakunnan Kansa on kertonut, että uhri on kolmikymppinen nainen ja hänet löydettiin kuolleena omasta kodistaan.

Lue myös:

    Uusimmat