Popeda esiintyy jättikonsertissa Tampereen Uros Live -areenalla: "Hienoa päästä tuliterän kotiareenan estradille"

4:32
Popedan Costello Hautamäki aiheutti kohun kiekkobiiseillään Tampereella - Pekka Saravokin tarttui kitaraan

Suomirockin jättiläinen Popeda esiintyy Tampereelle valmistuvalla Uros Live -areenalla 16. joulukuuta.

Suomirockin kivijalka Popeda korkkaa kotiareenansa heti tuoreeltaan, kun yhtye julkisti tiistaina esiintyvänsä 16. joulukuuta Uros Live -areenalla. Massiivinen konsertti on osa yhtyeen loppuvuoden Voitto kaikesta -areenakonserttikiertuetta. Luvassa on hittikavalkadi yhtyeen yli 40-vuotiselta uralta. 

– On hienoa päästä tuliterän kotiareenan estradille. Erityisen hienoa siitä tekee se, että saamme esiintyä pitkästä aikaa elävälle yleisölle. Popeda on tiukassa iskussa ja odotamme tätä konserttia niin kuin nuoret, villit orivarsat kesää! yhyteen solisti Pate Mustajärvi kommentoi tiedotteessa.

Popeda on tehnyt viimeisen vuoden aikana vain muutaman live-keikan, joista osa on toteutettu striimattuna ilman yleisöä. Odotukset keikan suhteen ovatkin valtavat paitsi bändillä, mutta myös yleisöllä. 

– Kyllähän tässä betonirakenteet tulevat samalla testattua ja käyttöönotettua, kun Popeda kajauttaa ensimmäiset sointunsa ilmoille. Saamme olla ylpeitä, että voimme tarjota maamme rock-legendalle ansaitsemansa konserttipuitteet! joulukuussa valmistuvan Uros Live -areenan toimitusjohtaja Marko Hurme toteaa hymyillen. 

Popedan Voitto kaikesta Uros Live -areenan konsertin lipunmyynti alkaa Lippupisteessä perjantaina 19. maaliskuuta kello 9.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja