Pomppulinnaturma vaati kuudennen uhrinsa Australiassa – yksi selviytyjistä palasi paikalle muistamaan tovereitaan

Yhteensä kuusi lasta on kuollut aiemmin tällä viikolla tapahtuneessa pomppulinnaan liittyvässä onnettomuudessa Australian Tasmaniassa.

Torstaina tapahtuneessa pomppulinnaturmassa vakavasti loukkaantunut 11-vuotias lapsi menehtyi sairaalassa sunnuntaina paikallista aikaa, kun hänen elintoimintojaan ylläpitäneet laitteet otettiin pois päältä.

Onnettomuuteen joutui kaikkiaan yhdeksän lasta, joista kuusi on kuollut ja kaksi on yhä kriittisessä tilassa sairaalassa. Yksi lapsista on toipumassa kotonaan.

Australian yleisradioyhtiö ABC:n mukaan onnettomuudesta toipuva poika palasi sunnuntaina turmapaikalle muistamaan traagisesti menehtyneitä koulutovereitaan. Beau-niminen poika saapui paikalle molemmat käsivarret kipsissä.

Myös maan pääministeri Scott Morrison on vieraillut turmapaikalla kunnioittamassa uhreja. Pääministeri on luvannut noin puoli miljoonaa euroa tragedian koskettamien ihmisten henkisen tuen ja neuvonnan järjestämiseen.

Pomppulinnaturman käänteitä tutkitaan

Onnettomuudessa raju tuulenpuuska oli silminnäkijöiden mukaan singonnut pomppulinnan ilmaan useiden metrien korkeuteen. Lapset olivat tippuneet noin kymmenen metrin korkeudesta maahan.

Kuolonuhrit olivat 11-12-vuotiaita.

Pomppulinna oli ollut koulun pihalla oppilaiden juhlistaessa viimeistä kouluviikkoaan ennen joulutaukoa.

Turmaan liittyviä olosuhteita tutkitaan edelleen ja poliisi uskoo tutkinnan vievän aikaa.

Pomppulinnat on kielletty tasmanialaisissa kouluissa kokonaan turman jälkeen ainakin toistaiseksi. 

Lue myös:

    Uusimmat