Mainos

Pommi-isku Irakin parlamentissa surmasi kahdeksan

Parlamentti sijaitsee Bagdadin vihreällä alueella. Terroristien iskut vahvasti linnoitetulla ja vartioidulla alueella ovat olleet hyvin harvinaisia.

Irakin parlamentissa räjähtänyt pommi on surmannut kahdeksan ihmistä, joiden joukossa oli ainakin kaksi kansanedustajaa. Turvallisuuslähteiden mukaan itsemurhaiskun tekijäksi epäillään henkivartijaa.

Al-Qaida-verkostoon kuuluva ryhmä, Irakin islamilaisvaltio, ilmoitti internetissä tehneensä iskun.

Turvallisuuslähteiden mukaan iskun tekijä käveli lounasajan loppuessa parlamenttitalon ruokalaan ja räjäytti pommivyönsä. Ruokala oli tuolloin täynnä kansanedustajia ja heidän avustajiaan.

Parlamentti sijaitsee Bagdadin vahvasti linnoitetulla vihreällä vyöhykkeellä, jonne terroristit ovat harvoin onnistuneet tunkeutumaan. Tämänpäiväinen räjähdys oli vakavin alueelle tehty isku.

Alueella sijaitsee myös Yhdysvaltain suurlähetystö.

Lähde parlamentin turvallisuusjohdossa kertoi uutistoimisto AFP:lle, että tekijä oli mitä ilmeisimmin kansanedustajan henkivartija. Lähteen mukaan osa kansanedustajista kieltäytyy rutiininomaisista turvatarkastuksista vihreän vyöhykkeen sisällä. Joidenkin tietojen mukaan parlamentin sisäänkäynnin metallinpaljastimet olivat tänään poissa käytöstä.

Myös useita ruokalaan hiljattain palkattuja työntekijöitä kuulustellaan, lähde kertoi.

Viranomaiset nimesivät illalla kaksi iskussa kuollutta kansanedustajaa. Toinen heistä kuuluu pieneen kurdiliittoumaan ja toinen sunnipuolueeseen.

Pääministeri Nuri al-Maliki kutsui parlamentin erityisistuntoon huomiseksi, joka on perinteisesti lepopäivä. Istunnon tarkoitus on tuomita terrorismi, al-Maliki sanoi.

Pommi romahdutti osan siltaa Bagdadissa

Tigris-joen ylittävällä sillalla aamuruuhkassa tehty itsemurhaisku tappoi kahdeksan ihmistä ja haavoitti 22:ta Bagdadissa. Isku romahdutti osan sillasta, minkä vuoksi autoja matkustajineen suistui Tigris-jokeen.

Al-Sarafiyah-sillalla itsensä räjäyttänyt itsemurhapommittaja oli liikkeellä kuorma-autolla.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-DPA)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.