Hallituksen ylioptimismin puolelle kellahtanut tiedotustilaisuus päättyi hetki sitten. Hallitus hyväksyy työmarkkinajärjestöjen sovun pakkolait korvaavasta yhteiskuntasopimuksesta. Nyt odotetaan parlamentin ylähuoneen eli SAK:n työmarkkinalordien lopullisia kantoja Hakaniemen suunnalta ensi maanantaina.
Kyseessä on siis viides yritys yhteiskuntasopimuksen kasaamiseksi.
Reilut kymmenen kuukautta on mennyt.
– Ehdottomasti paras päivä pääministerinä tähän saakka! pääministeri Juha Sipilä (kesk.) hehkutti ja kumppanit, valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) ja työministeri Jari Lindström (ps.) hehkuivat vieressä.
Meinaan, vähempikin into ja positiivisuus olisi riittänyt.
Kun Lindström vielä kiihdytti itseänsä todistamaan, että Suomi on paras maa – ilmeisesti siis koko maapallolla – ratkaisemaan ongelmia sopimalla, mentiin jo pitkän matkaa epäuskottavuuden, ellei naurettavuuden puolelle.
Niinkö? Niinköhän?
Eipä ole siltä näyttänyt – pitkiin aikoihin.
Vielä eilen hallitus sanoi, että järjestöt jäivät hallituksen tavoitteista kauas.
Kun tiedotustilaisuus eteni, kävi ilmi, ettei luvatuista veronkevennyksistä tai leikkausten perumisesta ole silti mitään varmuutta. Joku näkemys saadaan aikaisintaan kesäkuussa, kertoi Stubb.
Joka tapauksessa hallitus tuli siihen tulokseen, että laihakin sopu on jatkossa parempi kuin lihava riita.
Niin on.
Joku voisi kysyä silti myös, kuinka paljon tämä puliveivaaminen on tullut maksamaan. Nykyhallituksen ja keskusjärjestöjen hieromisen päälle voi heittää myös koko edellisen Jyrki Kataisen-Alexander Stubbin (kok.) hallitusten hukkaan heitetyt neljä vuotta. Se ei ole ollut ilmaista touhua. Tiimalasin kultahiekka on valunut koko ajan, mutta tätä talouden tiimalasia ei voi kääntää ylösalaisin; mennyt mikä mennyt.
Mutta silti.
Raamatullisesti: Herra, anna tämän vatuloinnin viimein jo loppua!
Kysymys kuuluu, kuka enää voittaa sekavassa näytelmässä, jossa kansalaiset ovat jo aikoja sitten tippuneet kärryiltä.
Talouden – sekä yritysten että kansantalouden – ongelmat ovat tosiasia, joita kukaan järkevä ihminen ei voi kiistää.
Professori Sixten Korkman sanoi osuvasti, että kyseessä on yhteiskunnan älykkyystesti, päästäänkö tästä eteenpäin.
Sen testin lopputulos nähdään maananantaina, kun SAK:n hallitus kokoontuu.
Päätöksenteon uskottavuuteen on saava ryhtiä.
Nykytilanteesta kärsivät kaikki, hallitus, oppositio ja etujärjestöt.
Hauskaa tuntuu olevan lähinnä Vihreiden puheenjohtajalla Ville Niinistöllä, jonka oppositiotykki huitelee 360 asteen sektorilla ongelmia ja syyllisiä etsien, isoja ja pieniä asioita toisistaan erottelematta, ratkaisuja esittämättä.
Ehkä vielä on silti mahdollisuus, että psykologinen käänne saadaan aikaan.
Se vaatii kuitenkin linjaa, sitä, että johonkin päin otetaan selkeä suunta. Sen myötä investoinnit saattaisivat lähteä kasvuun, raha alkaisi kiertää ja kansantalous saisi käynnistystippoja moottoriinsa.
Siinä pelissä kukaan ei saavuta – eikä tule saavuttamaan – enää selkävoittoja.
Se olisi hyvä muistaa.
Pääministeri Sipilä kertoi, että hänellä on kova usko siihen, että SAK:n liitot lähtevät kattavasti sopimukseen mukaan. Änkyröiden AKT:ssa yleensä ainoa usko on ollut omaan kovakalloisuuteen.
Myös paikallinen sopiminen jäi lapsenkenkiin.
Sen saa kokoomuksen puheenjohtaja – ainakin toistaiseksi – Stubb selittää omilleen ja yrittäjille moneen kertaan. Onnea matkaan!