PAM! Nuija pöytään sekä palvelualojen PAM-liiton hallituksessa että Elinkeinoelämän keskusliiton hallituksessa ja kilpailukykysopimus on siinä! Ei muuten ole. Sanotaan, että piru asuu yksityiskohdissa ja juuri niistä nyt alkavissa liittokohtaisissa sovellutusneuvotteluissa on kyse. Ei tule olemaan helppoa.
SAK:n suurliitto PAM onnistui vihdoin heittämään itsensä niskalenkillä takaisin yhteiskunta – , tai siis kilpailukykysopimuksen piiriin. Ei tarvittu kuin julman pitkä kokous, pääministerin suostutteluvierailu, tovereiden painostus ja uhka ay-liikkeen ikuisen maanpaton kaavusta, ennen kuin PAM:n hallitus onnistui äänestämään aikaisemman päätöksensä nurin. Ehkä joku ymmärsi myös jäsenistön ja suomalaisten perimmäisen edun.
Myös eestaas seilannut työnantajien Elinkeinoelämän keskusliitto sai tällä kertaa päkistettyä myönteisen päätöksen – tosin poikkeuksellisesti vasta äänestyksen jälkeen. Yleensä EK:n hallitus ei äänestä tai siitä ei ainakaan kerrota.
Vaikeaa oli siis kilpailukykysopimuksen hyväksyminen puolin ja toisin. Työntekijäpuolella on vaikea myöntää, että jostain pitää joskus luopua, että duunia riittäisi myös jatkossa. Monelle ay-päättäjälle tekisi pieni talouden peruskurssi hyvää.
Työnantajia harmittaa, kun toiveista toteutuu vain pieni osa, vaikka sekin on parempi kuin ei mitään. EK:n isännille taisi selvitä vasta viime metreillä, että suomalaisessa monipuoluedemokratiassa (ja perustuslakijuristien diktatuurissa) ei mikään hallitus pysty ihmeisiin. Se taisi selvitä hallituksellekin vasta sinnikkään yrittämisen jälkeen.
Liittokierros alkaa
Nyt alkavat kilpailukykysopimuksen liittokohtaiset sovellutusneuvottelut eivät tule olemaan helppoja. Aikaa on entistä vähemmän, kun PAM onnistui viivästyttämään starttia. Ja asiat ovat vaikeita.
Paikallinen sopiminen, kriisilauseke työehtosopimusten ehdoista poikkeamiseksi, työajan pidentäminen ja osa-aikaisten asema ovat eri aloilla erilaisia ongelmia. Mutta varmaa on, että liittoneuvotteluista ei tule mitään paraatimarssia.
Ylenmääräiseen sooloiluunkaan tuskin on varaa. Keskusjärjestöt puolin ja toisin valvovat haukan lailla, että ratkaisut tehdään suurin piirtein samalla tyylillä ainakin samojen alojen piirissä. Sitä kutsutaan koordinaatioksi.
Tarina jatkuu
Asiaan kuuluu, että yhteiskunta- ei kun kilpailukykysopimuksen syntyminen ei ratkea edes nyt alkavissa liittoneuvotteluissa. Kesäkuussa tarkastellaan siihen mennessä saavutettuja tuloksia, odotetaan hallituksen näkemystä lopputulokseen ja ehkä pelataan vielä lisää.
Jos kaikki muut ovat kesään mennessä päässeet sopuun, niin ainakin kuljetusalan AKT joutuu vielä perin pohjin harjatuksi, jotta sekin taipuisi tovereitten, työnantajien, isänmaan ja jäsentensä edun mukaiseen ratkaisuun. Vaikka tuskin siitä mitään tulee. Liittokierroksella AKT:llä on kuitenkin vastassaan valmiiksi herneen pahasti nenään vetänyt vastustaja.
Mutta tänään Juha Sipilän (kesk.) hallitusohjelman ehkä tärkein kulmakivi – yhteiskuntasopimus – vaihteeksi horjahti eteenpäin. Alkuperäinen tavoite on karannut jo aikoja sitten ja se tietää suomalaisille lisää leikkauksia, vaikeuksia ja surkeutta, jollei taloudessa tapahdu ihmeitä. Moneen hallituskauteen ei ole tapahtunut.
Kriisitietoisuus tosin on laihojen vuosien ja irtisanomisuutisten myötä lisääntynyt ja paine jonkinlaiseen uuteen sopimusmalliin on nyt äärimmäisen kova. Kukaan ei halua käsiinsä Suomen hyvinvointimallin kaatajan taakkaa.
Mikään ei ole vielä varmaa ja valmista. Mutta tänään eduskunnassa oli yksi silminnähden onnellinen mies. Entinen kirvesmies, entinen SAK:n puheenjohtaja, entinen työministeri ja nykyinen kansanedustaja Lauri Ihalainen (sd.) hymyili kuin Hangon keksi, kun kilpailukykysopimus eteni. Miksiköhän?