Poliisin ohjeet juhlivalle nuorisolle: Vältä riidanhaastajia, pidä huolta kaverista

Moni nuori juhlii tänä viikonloppuna koulujen päättymistä. Poliisi aikoo keskittää valvontaansa etenkin alaikäisten alkoholinkäyttöön, kertoo Hannu Väänänen Länsi-Uudenmaan poliisista.  

Nuorten keho ei ole tottunut alkoholiin, joten ongelmia saattaa tulla esimerkiksi alkoholimyrkytysten ja käyttäytymisen kanssa, jos alkoholia kokeilee. Väänäsen mukaan nuorten on tärkeää huolehtia siitä, ettei kukaan kaveriporukasta jää heitteille tai loukkaa itseään.  

– Poliisille kannattaa soittaa aina ongelmissa, vaikka olisi vähän päissään. Apua pitää pyytää ajoissa, Väänänen sanoo.  

Ongelmia aiheuttavat nuorten keskuudessa usein ulkopuoliset ihmiset.  

– Aina jossain vaiheessa nuorten juhliin tulee mukaan aikuisia, jotka aiheuttavat riitoja. Jos paikalle ilmestyy riidanhaastajia, kannattaa vaihtaa paikkaa, sanoo Väänänen.  

Muutenkin suosituimpia paikkoja kannattaa välttää, sillä niissä esiintyy eniten ongelmia. Väänäsen mukaan pienet ryhmät tutuissa paikoissa eivät yleensä joudu vaikeuksiin.  

– Vanhempien on myös hyvä tietää, missä lapset ovat. Siksi lapsen kannattaa ilmoittaa, missä liikkuu ja jos kotiintuloajoista tulee myöhästymisiä.  

Hätäkeskus suosittelee 112 Suomi -sovelluksen lataamista älypuhelimeen. Kun hätäpuhelu soitetaan sovelluksella, sijaintitiedot välittyvät automaattisesti hätäkeskuspäivystäjälle.  

Lue myös:

    Uusimmat