Poliisi ampui miestä, joka vietiin leikkaukseen sairaalaan – poliisin aseenkäytöstä ei ole aloitettu esitutkintaa

Täällä poliisi ampui ihmistä Helsingissä – paikalla lukuisia poliiseja, alue eristetty, drone pörrää taivaalla 0:56

Poliisi joutui käyttämään ampuma-asetta Helsingin Ruskeasuolla tänään tiistaina viiden jälkeen aamulla.

Poliisi sai hälytyksen paikalle, jossa oli henkilö kadulla yksin aseen kanssa. Poliisi keskusteli miehen kanssa, mutta tilanne kärjistyi puoli kuudelta niin, että poliisi joutui turvautumaan aseen käyttöön.

Poliisi tiedotti tänään iltapäivällä, että ampumisen kohteeksi joutunut Helsingistä kotoisin oleva mies oli varustautunut tilanteessa käsiaseella. Mies ei ollut luopunut aseesta poliisin käskytyksistä huolimatta.

Mies loukkaantui ampumisessa ja hänet vietiin sairaalaan leikattavaksi. Hän on sairaalahoidossa.

– Leikkaus on normaali toimenpide, kun henkilö on saanut ampumahaavan. Tiedämme mihin poliisi on miestä ampunut, mutta sitä ei vielä kommentoida, kohdehenkilön toiminnan osalta tutkintaa johtava rikoskomisario Mikko Minkkinen Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kertoo.

Miehen osalta tapahtunutta tutkitaan virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena.

Esitutkintaa ei ole aloitettu

Poliisin ampuma-aseenkäytön tutkinnasta vastaa kihlakunnansyyttäjä Jukka Haavisto. Haaviston mukaan aamun tilanteesta Ruskeasuolla tiedetään toistaiseksi melko vähän.

– Tällaiset asiat selvitetään aina ja selvittely on kesken ja käynnissä. Poliisin toiminnan osalta ei ole aloitettu esitutkintaa, Haavisto kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat