Poliisia ammuttiin ilma-aseella päähän Jyväskylässä – ampuja potkaisi vielä toista kasvoihin kiinni otettaessa

Poliisia ammuttiin ilma-aseella Jyväskylässä. Tapausta tutkitaan murhan yrityksenä. Sisä-Suomen poliisi kertoo asiasta tiedotteessaan.

Välikohtaus liittyy tilanteeseen Jyväskylän Säynätsalossa tänään aamulla noin kello 5. Poliisi oli saanut paikalta ilmoituksen itsetuhoisesta henkilöstä.

Poliisin saavuttua paikalle henkilö ampui poliisia kohti kaasutoimisella ilma-aseella useita laukauksia, poliisin tiedotteessa kerrotaan.

Yksi kuulista osui poliisia kasvoihin. Poliisi loukkaantui, mutta hän ei ole hengenvaarassa, tiedotteessa kerrotaan.

Rikoskomisario Annukka Liukkonen Jyväskylän poliisista kertoi, että poliisin fyysiset vammat ovat vähäiset. Hän ei kuitenkaan tarkemmin avaa vammojen laatua.

– Henkisestihän tuollainen tilanne on kova, mutta fyysiset vammat ovat varsin vähäiset. En lähtisi sen enempää mielellään spekuloimaan, kun asian tutkinta on tässä vaiheessa, hän sanoo.

Ampuja otettiin paikalta kiinni. Poliisin mukaan kiinniottotilanne ei kutenkaan edennyt sulavasti, sillä ampuja potkaisi poliisia vielä kasvoihin. 

Liukkosen mukaan potkun kohteena oli eri poliisi kuin ampumistapauksessa. 

– Paikalla oli useampia partioita, hän sanoo.

Poliisin mukaan keski-suomalaista 1998 syntynyttä miestä epäillään murhan yrityksestä ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.  

Juttua päivitetty 24.8. kello 12.50: Lisätty poliisin kommentit.

Lue myös:

    Uusimmat