Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote) on pyytänyt Kaakkois-Suomen poliisilta jatkovirka-apua karanteeniin ja eristykseen määrättyjen henkilöiden valvomiseksi Imatran vastaanottokeskuksen alueella.
Koronaepidemia vastaanottokeskuksessa jatkuu edelleen. Suomen Punaisen Ristin vastaanottokeskuksessa Imatralla on tähän mennessä todettu koronavirustartunta 46 asukkaalla.
Lue lisää: Poliisilta pyydetty virka-apua Imatran vastaanottokeskuksen koronavalvontaan – "Karanteenin rikkojia oli paljon"
Ensimmäiset tartunnat todettiin 23. huhtikuuta. Vastaanottokeskuksessa asuu 99 turvapaikanhakijaa.
Suurin osa sairastuneista on jo parantunut ja jatkotartunnat ovat olleet pääosin perheiden sisäisiä.
Parhaillaan sairastavat ovat eristyksessä ja sairastumisvaarassa olevat ovat karanteenissa, kertoo Eksote tiedotteessa.
Poliisi on valvonut Eksoten pyynnöstä karanteenien ja eristysten noudattamista toukokuun 5. päivästä lähtien. Sopimus päättyy sunnuntai-iltana 9. toukokuuta. Jatkovirka-apua on pyydetty 16. toukokuuta saakka.
Poliisin apuun turvauduttiin, koska asukkaat eivät noudattaneet vastaanottokeskuksen henkilökunnan ohjeita ja pysyneet sisällä.
Imatran vastaanottokeskuksen joukkoseulonnassa löytyi muutama päivä sitten uusia koronatartuntoja. Koska epidemia jatkuu, jatketaan myös rajoitustoimia, kertoo kunnan tartuntataudeista vastaava lääkäri Ville Verta.
– Osalla asukkaista on eritysaika loppunut ja he saavat liikkua. Mutta kenellä on eristysaika tai karanteeni päällä, niin käännyttävät (poliisi) sinne takaisin sisälle, Verta kertoo.
Käytännössä sisällä pysyminen koskee kaikkia muita paitsi koronaviruksen aiheuttamasta taudista parantuneita.
