Poliisilta lisätietoa Kalasataman työmaaturmasta – miehillä ei turvavaljaita, putosivat lähes 20 metriä

Kalasatamassa tapahtui eilen työmaaturma, jossa kuoli yksi ja loukkaantui toinen rakennusmies. Poliisi on nyt kertonut lisätietoja tapauksesta.

Turma tapahtui K-Kampuksen työmaalla. Kuollut rakennustyöntekijä oli syntynyt vuonna 1989 suomalaismies. Vakavasti turmassa luokkaantunut mies oli myös Suomen kansalainen ja syntynyt 1990-luvulla.

Miehet olivat tekemässä tavarahissin kulkurataa, jota koottiin noin 1,5 metriä pitkistä elementeistä. Ne kiinnitettiin pulteilla edelliseen elementtiin. He rakensivat kulkurataa kaiteella varustetusta korista käsin.

‒ Työntekijät olivat viidennen kerroksen kohdalla 19 metrin korkeudessa, kun kori oli yllättäen kipannut 90 astetta sivulle ja kummatkin miehet putosivat korista maahan, sanoo rikoskomisario Anne Hietala Helsingin poliisilaitokselta.

Miehillä ei ollut putoamishetkellä turvavaljaita. Toinen rakennusmiehistä menehtyi matkalla sairaalaan ja toinen loukkaantui vakavasti. Hän on nyt tehohoidossa.

Poliisi on kirjannut tapahtumasta ilmoituksen työtapaturman tutkimisesta ja kuolemansyyn tutkinnasta. Poliisille on saanut alustavaa tietoa mahdollisesta asennusvirheestä. Mahdollisen rikosperusteisen esitutkinnan tarpeellisuudesta tai rikosnimikkeistä ei ole vielä tietoa.

Lue myös:

    Uusimmat