Poliisi varoittaa: Rikolliset huijaavat yrityksiä tilaamalla muiden firmojen nimissä suuria määriä tavaraa

Poliisi epäilee, että järjestäytyneeseen rikollisuuteen kytköksissä olevat ihmiset ovat tehtailleet pääkaupunkiseudulla tuhansien eurojen arvosta petoksia eri yritysten nimissä.

Poliisin mukaan rikolliset teeskentelevät olevansa jonkin yrityksen edustajia ja tilaavat suuren määrän esimerkiksi puhelimia, tietokoneita, lahjakortteja tai palveluja. Poliisin tietoon on tullut vuoden viime vuoden loppupuolelta asti kymmeniä tällaisia tapauksia.

Poliisi kertoo, että rikolliset esittävät usein peitetarinan, jonka mukaan tilattavat tuotteet ovat tulossa esimerkiksi yrityksen työntekijöille tai asiakkaille lahjaksi. Tilaukset tehdään puhelimitse tai sähköpostilla.

Tilaajayrityksen yhteystietona on usein gmx.com -päätteinen ilmaissähköposti. Poliisin mukaan puhelut on soitettu aina prepaid-liittymistä.

– Petostilauksia varten on tehty edustetun yrityksen nimissä valheellisia verkkosivuja, joilla pyritään hämäämään kohdeyritystä. Yrityksen taustan tarkistamisessa internetissä kannattaakin olla huolellinen, sanoo Helsingin poliisilaitoksen rikoskomisario Hannu Kortelainen tiedotteessa.

Poliisin mukaan petostilauksia pyydetään toimittamaan joko eri osoitteisiin tai yrityksen työntekijäksi esittäytyvä rikollinen käy noutamassa tuotteet kohdeyrityksen tiloista tai myymälöistä.

Kortelaisen mukaan yritysten on syytö olla valppaina ja tarkistaa poliisin kuvailemissa tilanteissa esimerkiksi tilauksen yhteydessä annetun puhelinnumeron tiedot numerotiedustelusta. Poliisin mukaan tilaus kannattaa varmistaa myös siltä yritykseltä, jonka nimissä tilaus tehdään.

– Pieni vaiva tilauksen varmistuksessa säästää tuhansien eurojen taloudelliselta vahingolta, Kortelainen toteaa.

Tapauksia tutkitaan törkeinä petoksina, petoksina ja petoksen yrityksinä.

Lue myös:

    Uusimmat