Poliisi valmistautuu Kotkan Meripäiviin – "Alkoholi, aineet, astalot, agitaattorit ja ahdistelijat"

Kaakkois-Suomen poliisi tiedottaa edessä olevan vilkas viikonvaihde Kotkan Meripäivien alkaessa.

Poliisilaitoksen oman henkilökunnan lisäksi virka-apua saadaan Helsingin poliisilaitokselta, josta tulee henkilöstön lisäksi kalustoa. Lisäksi poliisiammattikorkeakoulusta saadaan lisäkalustoa. Yhteistyötä tehdään myös muiden viranomaisten ja toimijoiden kanssa juhlijoiden turvallisuuden takaamiseksi.

Poliisin mukaan Meripäiviä on aiempina vuosina vietettyä sangen rauhallisesti, ja tiedotteessa toivotaankin trendin jatkuvan.

Poliisi pyytää ihmisiä käyttämään mahdollisimman paljon julkisia kulkuneuvoja varsinkin torstaina 28. heinäkuuta, jolloin ohjelmassa on alkaen kello 18.00 meripäiväjuoksu ja meripäiväparaati. Näiden tapahtumien aikana Kotkansaaren liikenne tulee ruuhkautumaan ja lisäksi Keskuskatu sekä osa Koulukadusta suljetaan paraatin ajaksi.

Poliisi muistuttaa ihmisiä pitämään huolta toisistaan, jos huomaavat toisen olevan hädässä tai huonossa kunnossa. Juhlat keräävät paikalle myös paljon alaikäisiä, joiden vanhempien toivotaan tietävän missä nämä kulkevat ja olemaan tarvittaessa tavoitettavissa.

Komisario Ilari van der Steen Kotkan poliisiasemalta tiivistää poliisin toiminnan Meripäivien aikana A-luokan teemoiksi:

– Poliisi on ahkera, aktiivinen, ammattitaitoinen, aurinkoinen, avoin ja auttava. Poliisin painopisteet ovat alkoholi, aineet, astalot, alaikäiset, anniskelu, aggressiiviset, autoilijat, agitaattorit ja ahdistelijat.

Lue myös:

    Uusimmat