Poliisi vahvistaa: Ailus-asiasta on käynnissä petostutkinta

Poliisi vahvistaa MTV Uutisille, että Kevan entisen johtajan Merja Ailuksen lapsilisäsotkusta on menossa esitutkinta epäillystä törkeästä petoksesta.

– Kun asia tuli ilmi vuonna 2013, poliisi alkoi jo silloin selvittää sitä, sanoo rikostarkasta Ismo Siltamäki Helsingin poliisista.

Siltamäki ei kuitenkaan kommentoi, mikä on Ailuksen asema tutkinnassa.

Kyse on vuonna 2013 julkisuuteen nousseesta tiedosta, jonka mukaan Ailus olisi saanut lapsilisää kahdesta maasta samaan aikaan. Hänen uutisoitiin saaneen Norjassa lapsilisiä vuosilta 2002-2010, vaikka hän asui, teki töitä ja sai lapsilisiä Suomessa.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Seitsemän päivää -lehti. Lehden mukaan Ailukselle oli Suomen lisäksi maksettu lapsilisiä Norjasta yli 21 000 euroa. Ailus itse kiistää lehdelle olevansa rikosepäilyjen kohteena.

MTV Uutiset ei tavoittanut Ailusta kommentoimaan asiaa.

Merja Ailus joutui eroamaan Kevasta työsuhde-etuuksista nousseen kohun vuoksi.

Lue myös:

    Uusimmat