Poliisi tutkii Helsingissä vaaliteltan luona tapahtunutta pahoinpitelyä – yleisöstä heiteltiin kananmunia ja huudeltiin ehdokkaille: "Siellä on ollut eriasteista häirintää"

Helsingissä Narinkkatorilla sattui lauantaina iltapäivällä välikohtaus Suomen kansa ensin -puolueen vaaliteltalla. Poliisilla on nyt tutkittavana kaksi erillistä juttua kyseisen päivän tapahtumista.

– Siellä vaaliteltalla on ollut eriasteista häirintää ja epäilty pahoinpitely. Tutkimme nyt mitä siellä on tapahtunut ja ketä on syytä epäillä mistäkin. Selvittelyt ovat kesken, rikosylikomisario Jari Koski Helsingin poliisilaitokselta kertoo.

Sosiaalisessa mediassa leviävien sivullisten kuvaamien videoiden perusteella Narinkkatorilla pahoinpideltiin ainakin yhtä ihmistä. Lisäksi Suomen kansa ensin -puolueen vaalitelttaa kohti heiteltiin kananmunia.

Poliisit olivat paikalla valvomassa tilannetta. Torilla oli tapahtumien aikaan runsaasti ihmisiä.

Paljon huutelua

Lauantaina Helsingin poliisista kerrottiin, että välikohtauksessa oli kyse yksipuolisesta huitaisusta tai lyönnistä.

Poliisi kertoi myös kerrotaan, että vaaliteltalla oli paljon huutelua puolin ja toisin ja poliisi pyrki olemaan huutelijoiden välissä.

– Tapahtumista ei ole vielä enempää kerrottavaa, koska tutkimme tätä kokonaisuutena ja selvitämme, mitä teltalla on tapahtunut, Koski toteaa.


Lue myös:

    Uusimmat