"Poliisi" soitti ja vetosi poikkeustilaan – uhrilta painostettiin yli 100 000 euroa: Tänä vuonna vanhuksilta huijattu yhteensä yli puoli miljoonaa euroa härskein keinoin

Valepoliisit ovat huijanneet vanhuksilta tänä vuonna yli puoli miljoonaa euroa, kertoo Finanssiala ry.

Finanssialan vahingontorjunnasta ja turvallisuudesta vastaava johtaja Risto Karhunen sanoo, että uhreja on uhkailtu ja painostettu pitkiä aikoja soittelemalla toistuvasti.

Viime vuonna tekojen määrä kasvoi räjähdysmäisesti ja toiminta muuttui erittäin järjestäytyneeksi. Poliisihallituksen mukaan huijaustapauksia on tutkittu kuluneena vuonna noin 400.

Finanssiala muistuttaa, että poliisi tai pankki ei koskaan kysy verkkopankkitunnuksia tai maksukortin tunnuslukua. Jos on oikeasti hätätilanne ja tilille on päästävä nopeasti, pankilla ja poliisilla on kyllä siihen keino.

– Joulukuun alun tapauksessa soittaja esittäytyi rikospoliisiksi ja vaati poikkeustilanteen varjolla uhrin pankkitunnuksia. Uhri vastasi aluksi, että eihän poliisi kysy puhelimessa tunnuksia. Soittaja kuitenkin painosti ja painosti, ja lopulta uhri panikoi ja luovutti tunnukset ja salasanan. Tunnusten avulla rosvot huijasivat yhteensä yli 100 000 euroa. Rahoja ei ainakaan vielä ole saatu takaisin, Karhunen kertoo Finanssialan sivuilla.

Kaksi tyypillistä toimintatapaa

Valepoliiseilla on kaksi tyypillistä toimintatapaa. Erityisesti pääkaupunkiseudulla poliisina esiintyneet tekijät hankkivat tavalla tai toisella uhrien pankkikortit ja niiden tunnusluvut.

Koko valtakuntaa taas piinasi toinen tekotapa, jossa poliisina esiintynyt soittaja pyysi jonkin tarinan varjolla uhria luovuttamaan verkkopankkitunnuksensa.

Karhunen suosittelee, että valepoliisiasia kannattaa ottaa puheeksi ikääntyneiden sukulaisten tai tuttavien kanssa.

– Kannattaa korostaa, ettei verkkopankkitunnuksia ja maksukortteja tunnuslukuineen saa koskaan luovuttaa kenellekään. Lisäksi kannattaa asettaa verkkopankkiin ja maksukorttiin päivä- ja maakohtaisia rajoituksia, jotta väärinkäytösten aiheuttamat vahingot jäävät mahdollisimman pieniksi, Karhunen neuvoo. 

Lue myös:

    Uusimmat