Poliisi nappasi kaksi lennokkia Koiviston hautajaisista

Poliisi otti eilen haltuun kaksi drone-lennokkia Helsingin keskustassa presidentti Mauno Koiviston hautajaisissa. Poliisi epäilee, että lennokkeja lennätettiin keskustan lentokieltoalueella.

Helsingin poliisista kerrotaan, että kaupungin keskustassa on pysyviä lentokieltoalueita, jotka on asetettu valtioneuvoston asetuksella. Yksi näistä isoista lentokieltoalueista sijaitsee Kauppatorilta Liisankadulle saakka. Haltuunotettujen lennokkien epäillään rikkoneen tätä lentokieltoaluetta.

– Poliisi epäilee lisäksi, että niitä on lennätetty ulkosalle kokoontuneen väkijoukon päällä, sanoo ylikomisario Heikki Porola Helsingin poliisilaitokselta.

Ilmailurikkomuksesta voi saada sakkoja

Tapauksista on tehty rikosilmoitukset ja niitä tutkitaan rikosnimikkeellä ilmailurikkomus. Ilmailurikkomuksesta voi saada sakkorangaistus ja törkeissä tapauksissa lennokin voi menettää valtiolle.

Tutkinnanjohtaja Markku Silénin mukaan vielä ei tiedetä, kuvattiinko lennokeista hautajaisia. Lennokkien reittejä selvitetään tutkinnassa.

Lennokkien ohjaajat ovat vuonna 1982 ja 1987 syntyneitä miehiä.  

Helsingissä useita lentokieltoalueita

Hallintokorttelin lisäksi muita lentokieltoalueita Helsingissä löytyy muun muassa Meilahdesta, Munkkiniemestä, sekä Kalastajatorpalla sijaitsevan valtion vierastalon alueelta. Muita lentokieltoalueita on esimerkiksi ydinvoimaloiden ja öljynjalostamoiden yläpuolella.

Suomen lentokieltoalueet on lueteltu Trafin Droneinfo-sivustossa.

Poliisi muistuttaa, että kaikkien lennättäjien pitää hakea lupa Trafilta, mikäli haluaa lennättä dronea näillä alueilla.

Lue myös:

    Uusimmat