Poliisi ihmeissään S-marketin klementiinistä löytyneestä neulasta: "Hyvin ikävää ilkivaltaa, kaikkea sitä ihminen keksii"

Lounais-Suomen poliisilaitoksen rikosylikomisario Jari Riiali pyörittelee päätään Lukkarinsannan S-marketissa viikonvaihteessa tapahtuneen ilkivallan takia.

– Kaikkea sitä ihminen keksii, hyvin ikävää tällainen ilkivalta. Tapausta on vaikea selvittää, sillä eihän voida tietää, vaikka neula olisi pistettuy klementiiniin jo hedelmän lähtömaassa, siis esimerkiksi Espanjassa, rikosylikomisario Jari Riiali sanoo. 

Kauppa alkaa purkaa valvontakamerakuvia

Kaupan asiakas löysi viikonloppuna Porin Lukkarinsannan S-marketista ostetusta klementiinistä silmäneulan. Market- ja tavaratoimalajohtaja Jussi Kaartinen kertoo, että asiasta on tehty tutkintapyyntö poliisille.

Kaartisen mukaan kaupalla on valvontakamerakuvia marketissa asioineista, joten mahdollisesti niitä aletaan purkaa lähipäivinä.

– Muissa ryhmän kaupoissa ei vastaavanlaista ole tapahtunut ja asiaa tarkkaillaan koko ajan, Kaartinen painottaa. 

Riiali kehottaa asiakkaita pitämään silmiään auki elintarvikkeiden suhteen, mutta sanoo ainakin itse syövänsä välipalaksi klementiinin, aivan kuten ennekin.

Aiemmin neuloja löydetty Merikarvialta

Satakunnan alueella on aiemminkin ollut vastaavanalaisia tapauksia. Viime vuoden loppupuolella Merikarvialla työnnettiin neuloja paikallisten kauppojen elintarvikkeisiin.

Ensimmäinen neula löytyi pullapitkosta ja toinen leivästä. Tekijä jäi myöhemmin kiinni. Poliisi kertoi hänen hakeneen teollaan jännitystä.

Miten ihmeessä tällaista tapahtuu jälleen Satakunnassa?

– Sitä voidaan spekuloida loputtomiin, Riiali vastaa rauhallisesti. 

Lue myös:

    Uusimmat