Poliisi hälytettiin paikalle erikoisen katutappelun takia: "Tämän tapauksen tulen muistamaan loppuelämäni"
Poliisit kutsuttiin erottamaan kadulle muodostunut erikoinen katutappelu.
Kaksi kotkaa taisteli reviiristä keskellä kirkasta päivää Plymouthissa Minnesotassa. Lintujen tappelu jatkui hyvän tovin ja keräsi naapurustossa yleisöä niin, että lopulta virkavalta oli kutsuttava paikalle erottamaan riitapukarit toisistaan. Tapauksesta uutisoi CNN.
Poliisi Mitch Martinson oli ollut tavanomaisissa töissään lähettyvillä sijaitsevassa lukiossa valvomassa oppilaiden turvallisuutta, kun erikoinen virkapyyntö tuli. Hän ei ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että poliisin työssä voisi myös joutua turvaamaan kahden kotkan turvallisuutta.
– Meillä on tietynlaisia protokollia tilanteiden rauhoittamiseen, mutta en ollut koskaan ennen käyttänyt niitä kotkiin tai muihinkaan eläimiin, Martinson toteaa haastattelussa.
Saapuessaan paikalle kotkien välinen kiista oli eskaloitunut kirkunan, kovakouraisen nokkimisen ja lentävien sulkien tasolle.
Martinsonin uniformussa ollut kehokamera oli tallentanut erikoisen tilanteen. Näet videon yltä!
Hetkellisesti Martinson epäröi.
– Yritin miettiä päässäni, mitä minun olisi pitänyt tehdä ja kenelle soittaa, Martinson paljastaa.
Kiivaan taistelun tuoksinnassa kaksi uroslintua oli ilmeisesti jääneet siivistä kiinni toisiinsa. Tilanne oli saatava purettua mahdollisimman nopeasti.
Taistelu reviiristä
Riitelevät kotkat olivat ilmeisesti Yhdysvaltojen kansallislintuna tunnettuja valkopäämerikotkia, jotka ovat suhteellisen kookkaita lintuja.
Martinson otti yhteyttä Michiganin osavaltion luonnonvarakeskukseen. Sieltä kiinni saadun asiantuntijan mukaan lintujen kamppailua seuraavat ihmiset saivat varmuuden siitä, että linnut todennäköisesti kiistelivät reviiristä.
– Se oli ihan hullua! Se tapahtui keskellä katua keskellä kirkasta päivää, Martinson päivittelee.
Martinson oli joskus nähnyt luontodokumentin, jossa linnun pää oli peitetty hupulla, jotta lintu rauhoittuisi. Neuvokas poliisi päättikin kokeilla sitä kikkaa kahteen taistelevaan kotkaan, mutta ennen kuin hän pääsi tuumasta toimeen, oli tilanne jo rauennut.
Linnut yllättäen pääsivät erkaantumaan ja lensivät tiehensä.
– Ne yrittivät vielä uusiksi aloittaa tappelua, mutta lensivätkin yllättäen tiehensä, Martinson muistelee.
Martinson tietää, ettei vastaavanlaista soittoa tule ehkä koskaan enää uudestaan hänen uralla hänen eteensä.
– Tämän työn parhaita puolia on se, että jokainen päivä ja jokainen soitto on erilainen. Et koskaan tiedä, mihin olet itsesi laittamassa likoon. Tämän tapauksen tulen kyllä muistamaan loppuelämäni ja tulee jäämään urani kohokohtiin, Martinson kertoo.
Lähde: CNN
Uusimmat
-
21:00
Lätkälegendojen pojilla kulki – reppu heilui vuoron perään Jokerien ottelussa
-
20:55
Heikki Paasonen julkaisi koskettavan videon – ei ole ehtinyt viettää aikaa vastasyntyneen poikansa kanssa
-
20:54
21-vuotias lahjakkuus ensimmäistä kertaa avaukseen, Joel Pohjanpalo kärjessä – tässä Huuhkajien kokoonpano Irlanti-peliin
-
20:53
Helsingin keskustassa kadonnut mies on löytynyt
-
20:39
Hurrikaaneja kaikkialla! BBC:n sääennusteet lupasivat poskettomia hirmumyrskyjä ympäri maailmaa
-
20:39
Suomelle moitteet YK:lta saamelaisalueelle myönnetyistä malminetsintäluvista
-
20:26
Suomeen saapumassa uusi syysmyrsky – lauantaina säässä täyskäänne
-
20:17
Nämä kolme ilmiötä vaikuttavat hurrikaanien voimakkuuteen ja kehittymiseen
-
19:52
KKO: Luottoyhtiöt peittelivät luoton todellisia kustannuksia – maksuja voi periä takaisin
-
19:35
Eronneella Tori Spellingillä lämpimät välit ex-mieheensä: "Hän on minun suurin tukijani"
-
19:31
Ainakin seitsemän kuollut hurrikaani Miltonin ja sen aiheuttamien tornadojen seurauksena – MTV seuraa
-
19:28
MTV seuraa: Ranska ja Italia vaativat Israelilta selitystä rauhanturvaajien tukikohdan tulituksesta
-
19:25
Suomalaiskomeetta: NHL-debyytti ensi yönä
-
19:25
MTV hurrikaanituhojen keskellä: Paikallisilta painava viesti valheita syytävälle Trumpille
-
19:17
Oulussa iso käänne – KHO hylkäsi yli 10 miljoonan euron stadionhankkeen valitukset
-
19:17
Suomalainen Maarit sinnitteli läpi hurrikaanin Floridan-kodissaan: "Kaikkien puhelimet alkoivat huutaa"
-
19:16
Koiralenkillä olleen maailmanmestarin kimppuun hyökättiin – se ei päättynyt kauniisti
-
19:13
Kirjallisuuden Nobel eteläkorealaiselle Han Kangille – kieli on kaunista mutta aiheet jopa raakoja, luonnehtii suomalaiskustantaja
-
19:13
Tunteet kiehuivat eduskunnan kyselytunnilla – "Vesi ei saa joutua ulkomaisiin käsiin"
-
19:02
Yksi kiistanalainen piirre herättää huolta SM-liigassa – asiantuntija: "Tuottaa loukkaantumisia!"
-
Lataa lisää