Epäiltyjä henkilöitä on yhteensä 12, kertoo keskusrikospoliisi. Rahanpesuepäilyjen osalta tutkinta on vielä kesken.
Varsinais-Suomessa toimivaa yritystä epäillään laajamittaisista talousrikoksista, kertoo keskusrikospoliisi (KRP). Poliisi epäilee, että yhtiö on käyttänyt toiminnassaan pimeää työvoimaa ja siten välttänyt veroja ja työeläkevakuutusmaksuja yhteensä noin 2,85 miljoonaa euroa.
Aiempien tietojen valossa kyseessä on todennäköisesti Airiston Helmi. Poliisi teki venäläisomistuksessa olevaan yritykseen näyttävän tutkintaoperaation vuonna 2018.
Rikoksista epäillään KRP:n mukaan yhteensä kahtatoista henkilöä.
– Esitutkinta on ollut poikkeuksellisen pitkäkestoinen ja laaja, minkä osoittaa esimerkiksi noin 20 000 sivua pitkä esitutkintapöytäkirja. Tutkinnan kestoon ovat vaikuttaneet mittavat datatakavarikot sekä oikeus- ja virka-apupyynnöt, joita on tehty yli 20 maahan. Esitutkinnassa on tehty laajaa yhteistyötä kotimaisten ja kansainvälisten viranomaisten kanssa, sanoo tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Mikko Laaksonen keskusrikospoliisista tiedotteessa.
Esitutkinta on saatu päätökseen muun muassa veropetosten osalta ja juttu siirtyy syyteharkintaan Länsi-Suomen syyttäjäalueelle. Kokonaisuuteen liittyy myös rahanpesuepäilyjä, joiden tutkinta on vielä kesken.
Takavarikkomäärät täsmäävät Airiston Helmen kanssa
Laaksonen ei suoraan vahvista, että tutkittu yritys on Airiston Helmi. Aiemmin tänä vuonna hän on kuitenkin kertonut STT:lle, että Airiston Helmen tutkintaa on viivästyttänyt se, että KRP ei ole saanut vastauksia kaikkiin kansainvälisiin oikeusapupyyntöihinsä. Tuolloin tiedossa olleet takavarikoitujen käteisvarojen ja vakuustakavarikossa olevan omaisuuden määrät olivat samat kuin tutkinnassa, jonka valmistumisesta KRP tiistaina tiedotti.