Poliisi epäilee: Liivijengi tehtaili 1,6 miljoonalla eurolla petoksia – epäiltyjä lähes 70

Helsingin poliisi on alkuvuodesta 2016 tutkinut erittäin laajaksi kuvailemaansa petoskokonaisuutta, jossa kymmenillä niin kutsutuilla pöytälaatikkoyhtiöille olisi haettu perusteettomia arvonlisäverojen palautuksia.

Pöytälaatikkoyhtiöllä tarkoitetaan yrityksiä, joilla ei ole todellista liiketoimintaa, mutta jotka ovat juridisesti olemassa.

Rikoskokonaisuus on laaja, sillä tutkinnassa on selvinnyt noin 40 eri yhtiön käytetyn perusteettomien alv-palautusten hakemiseen vuosina 2014–2016. Toiminta laajeni syksyllä 2015, jatkuen poliisin tekemiin kiinniottoihin ja kotietsintöihin helmikuussa 2016. Rikoshyötyä on poliisin mukaan saatu 1,6 miljoonaa euroa, ja niistä epäillään yhteensä lähes 70 henkilöä. Puolet henkilöistä on vangittuna. Osa rikoshyödystä on saatu takavarikoitua.

Poliisi epäilee esitutkinnan perusteella, että moottoripyöräkerho Cannonball MC olisi johtanut toimintaa.

– Toimintaan on osallistunut useita kymmeniä henkilöitä, joista useimmat ovat kerhon jäseniä tai läheisesti kerhon toimintaan liittyviä henkilöitä. Toiminnassa on ollut mukana myös henkilöitä, jotka ovat toimineet bulvaaneina kerhon hyväksi, kertoo rikostarkastaja Sampsa Marttila Helsingin poliisilaitokselta.

Tutkinnan aikana tehdyissä kotietsinnöissä ja takavarikoissa on tullut ilmi myös muita rikoksia, kuten huumausainerikoksia, ampuma-aserikoksia, väärennyksiä sekä rahanpesurikoksia.

Esitutkinta-aineisto on asianosaisilla loppulausuntoja varten, minkä jälkeen asia siirtyy syyteharkintaan.

Lue myös:

    Uusimmat