Poliisi: 16-vuotias oli S-Pankin suuren puhalluksen aivot, miljoonasaalista saadaan tuskin koskaan takaisin – "Me emme pääse niihin käsiksi"
S-Pankin suuressa tietomurrossa vietyjä rahoja tuskin saadaan takaisin. Poliisin mukaan rikoksista epäillyt hassasivat suurimman osan rahoista "makeaan elämään" ja uhkapeleihin, ja jäljellä oleviin summiin poliisilla ei ole pääsyä.
Poliisi epäilee, että 16- ja 23-vuotiaat espoolaismiehet käyttivät S-Pankin järjestelmissä ollutta pahaa tietoturvahaavoittuvuutta hyväkseen ja nostivat pankin asiakkaiden tililtä lähes miljoona euroa viime toukokuusta alkaen.
Lisäksi miesten epäillään tehtailleen lainahakemuksia pankin asiakkaiden tiedoilla.
Rahoja vietiin kaikkiaan 54 asiakkaan tileiltä. Poliisin arvion mukaan noin 200–250 muun asiakkaan tileille tunkeuduttiin, mutta sieltä ei kuitenkaan siirretty rahaa.
Rikoshyöty on poliisin arvion mukaan paisunut yli miljoonaan euroon, ja on mahdollista, että summa jatkaa kasvamistaan. Osa epäonnisista asiakkaista saa tietää tietojaan käytetyn väärin vasta, kun lainoista ja pikavipeistä alkaa tulla karhukirjeitä.
"Jos jotain saadaan takaisin..."
Tutkinnanjohtaja Klaus Geiger kertoo, että poliisi yrittää edelleen "kovasti metsästellä rikoshyötyä", eli päästä vääryydellä vietyjen varojen jäljille. Se on kuitenkin osoittautunut erittäin vaikeaksi.
Vaikka tileiltä katosi jopa lähes miljoona euroa, ja väärillä tiedoilla haettiin lainoja kymmenien tai jopa satojen tuhansien eurojen edestä, juuri mitään ei ole enää saatavissa takaisin.
– Jos jotain saadaan (takaisin), niin ihan pieniä määriä. Tiedämme, että rikoshyötyä on edelleen joillain tileillä, mutta me emme pääse niihin käsiksi. Se on ongelma, eivätkä epäillyt ole tämän asian suhteen yhteistyöhaluisia, Geiger sanoo.
Geigerin mukaan rikoshyötyä on siirretty muun muassa ulkomaalaisille pankki- ja kryptovaluuttatileille.
– Niiden haravoiminen on ihan mahdotonta.
Poliisin arvion mukaan rikoksista epäillyt nuoret miehet hassasivat rahoja muun muassa makeaan elämään ja uhkapeleihin. Poliisi tietää, että uhkapeleissä tehtiin suuriakin voittoja.
– Meidän tiedossamme ei ole, ovatko he jääneet voitolle vai tappiolle, mutta oletettavasti tappiolle ovat joutuneet. Sitä on pelattu aika ronskisti.
Epäillyt myöntävät teot
Vaikka kovista talousrikoksista epäillyt nuorukaiset eivät ole Geigerin mukaan auttaneet poliisia jäljellä olevien rahojen jäljittämisessä, ovat he muuten olleet kuulusteluissa yhteistyöhaluisia.
Geigerin mukaan nuoret miehet ovat myöntäneet tehneensä väärin.
– Kyllä he ovat myöntäneet. Se on ihan selkeä, eikä siitä ole epäilystä. He myöntävät nämä teot täysin, koska näyttö on kovaa.
– He kuitenkin yrittävät sälyttää päävastuuta toinen toiselle. Meillä on kyllä aika selkeä näkemys teknisten tutkimusten myötä, mikä on kunkin osuus.
Geiger antaa ymmärtää, että poliisin näkemyksen mukaan miehistä nuorempi oli rikollisen operaation aivot.
– Toinen oli niin sanottu mastermind. Oleellista on, että nuorempi kaveri on tarvinnut jonkun täysi-ikäisen avukseen esimerkiksi uusien tilien avaamiseen, koska alaikäiseltä se ei onnistu, hän muotoilee.
Useita muita epäiltynä rahanpesusta
Kahden nuoren pääepäillyn lisäksi poliisilla on jutussa myös useita muita epäiltyjä, joita pidetään pääkaksikon apureina. Näiden epäiltyjen määrä on kasvanut esitutkinnan edetessä.
Apureiden osalta poliisi tutkii rahanpesurikoksia.
– He ovat ottaneet vastaan tätä rikoshyötyä joko lahjana tai sitten heidän lainojaan on maksettu pois, tai heidän tilejään on käytetty hyväkseen rikoksissa. He ovat tavalla tai toisella olleet tekemisissä rahojen kanssa, Geiger sanoo.
Geigerin mukaan jutussa tulee harkittavaksi rahanpesunimikkeet myös päätekijöiden osalta.
Oikeudettomia pankkisiirtoja poliisi on tutkinut törkeinä maksuvälinepetoksina. Esitutkinnan alkuvaiheessa poliisi tutki puhallukselta säästyneiden asiakkaiden tileille tapahtuneita tunkeutumisia tietomurtoina, mutta nyt nuo rikosnimikkeet on vaihdettu maksuvälinepetoksiin.
Jutussa on määrätty syytteennoston määräpäivä marraskuun alkuun. Geiger pitää todennäköisenä, että jutun esitutkinta venyy annetusta aikarajasta.
– Uskon kyllä, että emme ehdi siihen (marraskuuhun). Tässä on niin paljon tekemistä vielä, etenkin rahavirtojen etsimisessä. Menee varmasti pitkälle tämän vuoden loppuun.
Uusimmat
-
23:33
Brittiopiskelijan Kiina-tilauksesta mönki ikävä yllätys – "Luulin, että se oli lelu – ja sitten se liikkui"
-
23:00
NHL-ykkösvaraus heti sivuun – Mikael Granlundille sauma
-
22:49
Markku Kanerva puhui kritiikistä – "Ymmärrän"
-
22:41
Soihtuselkkaus keskeytti ottelun – Jonne Virtanen kertoi näkemyksensä Jokerit-kannattajista
-
22:37
Loton potti kohoaa kolmeen miljoonaan – Jokerista tänään kaksi 40 000 euron voittoa
-
22:06
Huippumalli Ashley Grahamin kylpyhuoneotos hämmentää: "Sinusta ei saa huonoa kuvaa"
-
21:55
Israel voimistaa maahyökkäystään Libanonissa
-
21:47
SM-liiga-valmentajalta raju vuodatus – yksi sana toistui: "Olen niin häpeissäni"
-
21:30
Usain Boltilta paljastus: Kovimmat tulokset jäivät saavuttamatta – "Valmentajani vihasi sitä"
-
21:27
SM-liigaseura Kärpistä hämmentävää faktaa – mitä ihmettä Oulussa tapahtuu?
-
21:14
Kamala Harris kutsui Putinia "murhanhimoiseksi diktaattoriksi" – näin Kreml kommentoi
-
20:47
Kalle Rovanperä hurjassa taistossa kolmanneksi – näin voittokamppailu ratkesi
-
20:32
Jokerit reagoi fanien savupommisekoiluun – tiukka jyrähdys
-
20:32
Kärpät lähellä karua sulamista – kärkikamppailussa tylyt lukemat
-
20:09
Kirja-arvio: Klinge – kyynärpäitä käyttänyt sivistysylimys henkeen ja vereen
-
20:08
Tällainen Pirjo Nuotio on mummina: "En ole koskaan viihtynyt hiekkalaatikolla"
-
20:07
Aleksander Barkovin tilanteesta uutta tietoa – nyt tipahti herkullinen Tampere-päivitys
-
20:01
Tykkimies teki natsitervehdyksiä, solvasi tummaihoisia ja uhkasi puukottaa jonkun – tuomio tuli
-
20:01
Pasin ojaan ajanut varusmies pääsi pälkähästä – oikeus hylkäsi kaikki syytteet
-
19:41
HIFK:lta ”täystyrmäys”, Iiro Pakarinen hurjana – Papilta pysäyttävää saarnaa
-
Lataa lisää