Poikkeustilanne nosti Lukas Leonin mieleen uusia ajatuksia – muusikko harvinaisen avoimena sydänsuruista: "En ole löytänyt mitään lääkettä siihen oikeastaan vielä"

Lukas Leonin uusi kappale Sydänsärkylääke avaa harvinaisella tavalla räppärin surumielisiä tuntoja.

Räppäri Lukas Leon, 22, vastaa videopuheluun hymyillen. Hän kertoo kyseessä olevan ensimmäinen kerta, kun hän suorittaa haastattelua etänä Skypepuhelun avulla. On kuitenkin rento fiilis, kun saa jutella omalta penkiltään kotoa käsin, muusikko iloitsee.

Poikkeustilanteen ensimmäiset viikot tuntuivat raskailta, sen Leon myöntää. Muutaman viime vuoden ajan Leon on paahtanut kiihtyvällä tahdilla eteenpäin rakastamansa musiikinteon parissa, eikä aikaa ole juuri ollut pysähtyä aloilleen. 

Kun oli pakko pysähtyä, mieleen tulvi paljon ajatuksia. Myös ikäviä. 

– Tuntuu, että kun on ollut sellaista kovaa menoa koko ajan, niin silloin kaikki huolet ja sellaiset epämiellyttävät asiat sekä asiat, mitä ei haluaisi käsitellä, painautuvat alitajuntaan. Ja sitten kun joutuu olemaan tällä tavalla itsensä kanssa kahden kesken, niin ensimmäisten muutaman viikon aikana ne asiat alkoivat nousta pintaan ja oli vähän semmoinen seinät kaatuu -meininki. 

Musiikin tekeminen kuitenkin auttaa, oli tilanne mikä tahansa. Tälläkin kertaa lopputuloksena oli perjantaina 24. huhtikuuta julkaistu kappale Sydänsärkylääke. Kappaleen aihio syttyi Leonin mielessä jo viime syksynä, kun siinä kuvailtava tilanne oli todellinen miehen elämässä. 

– Se kertoo siitä, että mulla on särkynyt sydän ja mä tarvitsen lääkettä siihen. 

Poikkeustilan ensimmäisten viikkojen aikana aihe palasi Leonin mieleen ajatusten mukana, joita muusikko oli pyrkinyt työntämään mielestään jo pitkään. Näin ollen Leon päätti vihdoin purkaa tuntonsa lopullisesti säkeistöiksi ja riimeiksi.

Aihe on arka, eikä Leon ole purkanut vastaavia tuntoja aikaisemmin musiikissaan. Näin ollen erityisen henkilökohtaisen ja jopa kipeän sisällön julkaisu on jännittävää, mutta myös puhdistavaa. On helpottavaa, kun saa purettua tuntonsa ulos sisäisten lukkojen takaa. 

– Se on mulle aitoa. Jotkut puhuvat, että aitoa räppiä on se, että soundi on ysärimeininkiä ja aitous olisi muka jotain tietynlaista. Mutta itselleni aitoa on se, että puhun niistä asioista, mitä oikeasti koen ja tunne. On hyvä tehdä oikeista asioista musaa. 

– Olisi ihan hienoa, jos jengi pystyy samaistumaan. Mielellään sillä tavalla voimaannuttavalla fiiliksellä, ei ole tarkoitus aiheuttaa sellaista kauheaa kyynelvirtausta kenellekään. 

Kun Leonilta kysyy, onko hän itse löytänyt lääkkeen sydänsuruihinsa, mies käy mietteliääksi. Musiikin tekeminen ja omien unelmien tavoitteleminen ehdottomasti auttaa, muttei kuitenkaan paranna haavoja täysin. 

– Musta tuntuu, etten ole löytänyt sitä. En ole löytänyt mitään lääkettä siihen oikeastaan vielä. 

– Siis huono vaihtoehto sydänsärkylääkkeeksi on se, että lähtee jonnekin bailaamaan, että hetkellisesti unohtaa sen. Mutta sitäkin on tietysti tullut tehtyä, vaikka se onkin huono tapa pidemmän päälle. 

Uutta melodisuutta

Muutaman viime vuoden aikana suomiräpissä on noussut esiin aalto, jonka mukana miehet räppäävät entistä haavoittuvaisempina omista tunteistaan. Leon ei koe, että tällä on kuitenkaan ollut suurta vaikutusta siihen, että hän avaa itsensä nyt ennennäkemättömällä tavalla. Hän kertoo olleensa aina rehellinen musiikkinsa sanomassa, mutta nyt Sydänsärkylääkkeessä esitettävät tunteet ovat vahvempia kuin ennen. 

– Tuntuu, että olen aina ollut vähän sinisilmäinen ja semmoinen, että jes, kaikki on niin hyvää. Pienestä asti olen ollut sellainen, että jos on vaikka tapahtunut jotain surullista, niin olen vähän niinkuin hyräillyt sen surun pois mun mielestä. 

Kappale on myös sen puolesta poikkeuksellinen, että räppäämisen sijaan Leon esittelee omaa lauluääntään. Myös tämä ratkaisu tuntuu Leonista luontevalta, on hyvä esitellä kuulijoille välillä jotain hieman erilaista. 

Leonin räppitaitoja kuulijat ovat päässeet todistamaan tuoreeltaan sen sijaan Youtubessa, johon Leon on alkanut julkaista omaa Lukas Leon Vs. -sarjaansa. Kuvatuissa jaksoissa Leonin videolla nähdään räppärin itsensä lisäksi vierailija, jonka Leon haastaa räppibattleen kanssaan. Jaksoissa on tähän mennessä nähty EttaAhti sekä MC Kajo

Miehelle on myös selvää, kenet hän haluaisi seuraavaksi haastaa kanssaan battleen. 

– Kyllä se olisi Gettomasa. Sitä on eniten toivottu. Gettomasalla on todella isot geimit tällä hetkellä ja hänet olisi tosi siistiä saada mestoille. 

Toistaiseksi jyväskyläläisräppäri ei ole kuitenkaan Leonin kutsuun vastannut. Nyt haaste on kuitenkin viimeistään virallisesti heitetty. 

– Rispektit ja olisi tosi siistiä saada Gettomasa Lukas Leon Vs.:ään. Se olisi hullua. 

Aika, jota nyt elämme, on nuorelle artistille monella tapaa poikkeuksellinen ja jopa pelottava. Koronapandemia on laittanut kaiken keikkatoiminnan tauolle ja tulevaisuuden muoto on vielä epäselvä. Vaikka Leon myöntää olevansa mietteliäs tulevan suhteen, hän pyrkii näkemään sen valoisana. 

– Mulla on semmoinen fiilis, että sitten, kun tämä kaikki on ohi, milloin ikinä se onkaan, niin silloin kaikki on parempaa luultavasti. Tyypit eivät pidä itsestäänselvyytenä mitään. Ja luultavasti sitten, kun tämä on ohi, niin keikoilla esimerkiksi tulee olemaan kovempi meno kuin ikinä. 

Lue myös:

    Uusimmat