Poikkeuksellinen perheenäidin surma pelottaa Tuusulassa: ”Ei enää pimeällä ulos”

Tuusulalaiset kauhuissaan -"Taidan kulkea vain valoisalla" 1:35

Kyse vaikuttaisi olevan yksittäistapauksesta, tutkinnanjohtaja rauhoittelee lähiseudun asukkaiden pelkoja.

Tuntematon tekijä, joka jatkaa yhä pakoaan. Viikonloppuyönä tapahtunut veriteko vaikuttaa monin tavoin tuusulalaisten elämään.

Surmapaikan lähellä asuva Katri Saarinen kertoo tavanneensa pitää kotinsa ulko-ovia usein auki, kunnes kuuli lauantain vastaisena yönä keskustassa tapahtuneesta veriteosta.

– Olen aina ajatellut, että täällä on rauhallista, täällä ei mitään tapahdu. Kauhistuttavaa on teon satunnaisuus. Nainen on menossa kotiin ja tulee murhaaja tai ryöstäjä. En pysty käsittämään tätä.

Perheenäidin epäilty murha on monin tavoin poikkeuksellinen henkirikos – eikä vähiten siksi että se tapahtui rauhallisessa, pientaloja täynnä olevassa Hyrylässä. Esimerkiksi julkista liikennettä ei Hyrylässä kulje viikonloppuöinä lainkaan. Baarejakin on vain pari.

Poliisi epäilee, että vuonna 1967 syntynyt nainen valikoitui uhriksi sattumalta. Teko tapahtui keskeisellä paikalla Hyrylän keskustassa.

Kai Vesimäki kuuli teosta vasta sunnuntaina päivällä. 

– Onhan se ihan hirveää. Tulee mieleen turvapaikanhakijat, onko tekijä yksi niistä. Mutta sitähän ei tiedä vielä, Vesimäki miettii.

– Kun menen kotiin, aion varoittaa vaimoani menemästä enää pimeällä ulos. Hänellä on tapana käydä illansuussa lenkillä, mutta se on parempi muuttaa päiväaikaan.

Myös Sirkka Kuitunen kertoo kulkevansa ainakin toistaiseksi ulkona vain valoisaan aikaan.

– Järkytys on iso. Olen aina tuntenut oloni turvalliseksi täällä, mutta nyt se tuntuu kyllä aika hirveältä.

Poliisin mukaan paikallisilla ei ole erityistä syytä pelätä murhaajan iskevän uudestaan. Epäiltyä tekijää ei ollut tutkinnanjohtajan mukaan vielä sunnuntaina iltapäivällä saatu kiinni.

– Tämä on hyvin poikkeuksellinen tapaus, eikä vastaavia(katuryöstöjä tai murhia) ole ollut Hyrylässä tämän vuoden aikana. Yksittäinen teko, yksittäinen tapahtuma, arvioi rikoskomisario Kimmo Hyvärinen.

Poliisi tutkii henkirikosta murhana teon poikkeuksellisen raakuuden ja julmuuden vuoksi. 


Rikoskonstaapeli:"Tämä on täysin poikkeuksellista" 4:09

Lue myös:

    Uusimmat