Pohjolan Liikenteen bussit palaavat perjantaina normaaliin aikatauluun – kuskin ja asiakkaan välikohtaus johti torstain ulosmarssiin

Pohjolan Kaupunkiliikenteen työnseisaus jatkuu ensi yöhön asti 0:38

Pohjolan Kaupunkiliikenteen torstaisen työnseisauksen ei pitäisi näkyä enää perjantain liikennöinnissä, arvioitiin Helsingin seudun liikenne HSL:stä torstai-iltana. HSL:n viestintäpäivystäjä Joona Packalen kertoi STT:lle, että perjantaiaamuna bussien pitäisi jo kulkea normaalissa aikataulussa sekä Espoossa että Helsingissä.

Pohjolan Liikenne kertoi torstaina iltapäivästä, että työntekijöiden edustajat ovat ilmoittaneet työnseisauksen päättyvän perjantaina aamuneljältä.

– Meille ei ole tullut tästä poikkeavaa tietoa, HSL:n Packalen kertoi kahdeksan aikaan torstai-iltana.

STT ei enää torstai-illasta tavoittanut työnantajan ja työntekijöiden edustajaa kommentoimaan asiaa.

Päivän aikana jäi ajamatta useita linjoja. Esimerkiksi illalla Pohjolan Kaupunkiliikenteen noin sadasta autosta ajossa oli 48.

– Suhde pysyi aika lailla samana koko päivän, Packalen arvioi.

Packalenin mukaan joukkoliikennöinti sujui verrattain hyvin kokonaisuudessaan työnseisauksesta huolimatta.

– Meillä oli henkilökuntaa esimerkiksi Matinkylässä opastamassa matkustajia korvaaviin yhteyksiin, ja opastushenkilökunnalta ei ole tullut viestiä, että olisi ollut suurempia ongelmia. Täysiä vuoroja on ollut ja ihmisillä pidempiä kävelymatkoja, Packalen summaa.

Eniten ruuhkia oli Espoonlahdessa, jossa Pohjolan Liikenne ajaa paljon linjoja.

Taustalla kuljettajan irtisanominen

HSL:n viestinnästä arvioitiin torstaina päivällä, että ihmiset osasivat varautua työnseisaukseen. Viestinnän asiantuntija Tapio Tolmunen arvioi, että joukkoliikenteen matkustajia oli tavallista vähemmän torstaina. Työnseisauksen arvioitiin vaikuttavan noin 60  000 matkustajaan.

Työnseisauksen taustalla on kuljettajan irtisanominen. Pohjolan Liikenteen mukaan kyseessä oli asiakkaan kanssa tapahtunut "välikohtaus", jonka jälkeen kuljettajan työsuhde purettiin.

Varapääluottamusmiehen mukaan ulosmarssissa ei ole kyse pelkästään yhdestä linja-autonkuljettajasta vaan laajemmin tuesta ihmisille, jotka työskentelevät vaativissa asiakaspalveluammateissa, joissa voidaan kohdata niin sanottuja hankalia asiakkaita yksin.

Lue myös:

    Uusimmat