Pohjoiskorealaiset yrittivät hakkeroida Pfizeriltä tietoja koronarokotteesta

Pohjois-Korean hakkerit ovat yrittäneet murtautua koronavirusrokotteen kehittäneen lääkeyhtiö Pfizerin tietojärjestelmiin. Asiasta kertoneen eteläkorealaisen kansanedustajan mukaan Etelä-Korean tiedustelupalvelu oli tiedottanut kansanedustajia asiasta.

Pohjoiskorealaiset olivat yrittäneet saada tietoja koronarokotteesta ja koronaviruksen aiheuttaman taudin hoitamisesta, kansanedustaja Ha Tae-keung kertoi medialle.

Yhdysvaltalaisen Pfizerin yhdessä saksalaisen Biontechin kanssa kehittämä koronarokote oli ensimmäinen, joka hyväksyttiin loppuvuonna yleiseen käyttöön länsimaissa.

Pohjois-Korea on toistuvasti vakuuttanut, ettei maassa ole todettu yhtään koronavirustapausta. Asiantuntijat ovat kuitenkin epäilleet väitteen todenperäisyyttä. Pohjois-Korea sulki rajansa viime vuoden tammikuussa pian sen jälkeen, kun uuden koronaviruksen leviäminen Kiinassa tuli julkisuuteen, ja on siitä lähtien ollut entistäkin tiukemmin eristynyt ulkomaailmasta. Tilanne on pannut köyhän diktatuurin talouden entistä kovemmalle koetukselle.

Pohjois-Korealla tiedetään olevan tuhansia hyvin koulutettuja hakkereita, jotka ovat viime vuosina toteuttaneet kyberhyökkäyksiä yrityksiä ja instituutioita kohtaan Etelä-Koreassa ja länsimaissa.

Lue myös:

    Uusimmat