Pohjois-Kreikan rahtilentokoneturmassa kuollut kahdeksan – kyydissä yli 10 tonnia aseita ja miinoja

Uutta kuvaa Kreikan lentoturmasta – silminnäkijä puhuu 2:03
Uutta kuvaa Kreikan lentoturmasta – silminnäkijä puhuu

Kreikan yleisradion mukaan koneessa olisi ollut kyydissä kahdeksan ihmistä.

Pohjois-Kreikassa on pudonnut Antonov An-12 -rahtilentokone myöhään lauantai-iltana, kertoo kreikkalainen uutistoimisto ANA.

Medialähteiden mukaan Serbiasta Jordaniaan matkalla ollut kone oli aiemmin pyytänyt lupaa hätälaskeutumiselle Pohjois-Kreikan Kavalan kaupungin lentokentälle.

Lentoturmassa kuoli kahdeksan ihmistä, kertoo Serbian puolustusministeri Nebojsa Stefanovic.

Silminnäkijöiden mukaan kone oli jo tulessa ennen sen putoamista lähelle Kavalan kaupunkia.

– Yllätyin, kun kuulin lentokoneen moottorin äänen, kertoi paikallinen mies ERT:lle.

– Menin ulos ja näin moottorin olevan tulessa.

Paikallisviranomaisten mukaan pelastushenkilökunta ei voi mennä onnettomuuspaikalle jatkuvien räjähdysten vuoksi. ERT:n mukaan koneen rahti on "vaarallista".

Serbian puolustusministerin mukaan sotilaskuljetuslentokone kuljetti 11 tonnia aseita ja miinoja Bangladeshiin.

– Teidän on mentävä kauemmaksi turvallisuutenne vuoksi. Meillä on tietoja siitä, että koneen kyydissä oli ampumatarvikkeita, kertoi yksi paikalla olleista palopelastajista toimittajille.

Läheisen kunnan pormestari kertoi kreikkalaiskanavan haastattelussa, että kone tippui noin kahden kilometrin päähän asutuksesta.

Uutista päivitetty 17.7. kello 11.14. kuolleiden osalta.

Lue myös:

    Uusimmat