Pohjois-Korean tv:ssä näytettiin brittiläistä puutarhaohjelmaa – tämä näky oli kuitenkin liikaa
Pohjois-Korean aamutelevisiossa nähtiin maanantaina britannialainen puutarhaohjelma, mutta ohjelman juontajan vaatteet olivat joutuneet sensuurin kohteeksi.
Pohjois-Korean valtiontelevisio KCNA näytti maanantaiaamuna katsojilleen Ison-Britannian yleisradioyhtiö BBC:n vuonna 2010 tuottamaa puutarhaohjelmaa nimeltä Garden Secrets (suom. Puutarhasalaisuudet).
Pohjoiskorealaisen dubbauksen lisäksi ohjelmassa oli puututtu puutarhurijuontajan Alan Titchmarshin vaatetukseen – hänen farkkunsa olivat nimittäin sumennettu.
– En ole koskaan nähnyt itseäni vaarallisena ja kumouksellisena imperialistina – minut yleensä nähdään aika leppoisana ja harmittomana, joten tämähän antaa minulle vähän katu-uskottavuutta, eikö vain? Titchmarsh itse vitsailee BBC:lle kuultuaan esiintymisestään Pohjois-Korean televisiossa.
Pohjois-Korean hallinto näkee farkkuhousut läntisen – etenkin amerikkalaisen – imperialismin symbolina, ja ne ovat olleet kiellettyjä vuodesta 1990 saakka.
Teletappien lähettämisestä Pohjois-Koreaan käytiin keskusteluja
BBC:llä ei ole tietoa, miten puutarhaohjelma päätyi diktatuurin aamuohjelmistoon.
Länsimaisten ohjelmien näyttäminen valtiontelevisiossa ei ole kuitenkaan täysin poikkeuksellista, ja BBC:n mukaan kyseistä puutarhaohjelmaa on nähty kanavalla ennenkin.
Ulkomaisen median katselu ja hallussapito ovat tiukasti kiellettyjä pohjoiskorealaisilta. Rikoksesta voidaan määrätä vuosia vankileirillä tai jopa kuolemantuomio.
Valtiollinen televisio kuitenkin satunnaisesti hankkii laittomasti ulkomaisten kanavien tuotantoa ja näyttää ne omalla kanavallaan peittäen alkuperäiset logot. BBC:n mukaan pohjoiskorealaisille on näytetty muun muassa Mestarien liigaa ja muita kansainvälisiä jalkapalloturnauksia.
Vuonna 2014 uutisoitiin myös keskusteluista BBC:n ja Pohjois-Korean hallinnon välillä mahdollisuudesta näyttää joitakin britannialaisia televisiotuotantoja pohjoiskorealaisille, kunhan ne eivät olisi hallintoa loukkaavia.
Tuolloin keskusteluissa olivat median mukaan esimerkiksi etsiväsarja Neiti Marple, puutarha- ja kokkausohjelmia sekä Teletapit.
Ei kuitenkaan ole tiedossa, oliko Garden Secrets ohjelmien joukossa, tai päädyttiinkö brittisarjoja koskaan lähettämään Pohjois-Koreaan.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää