Pohjois-Korea on laukaissut ammuksia kohti Japaninmerta, kertoo Etelä-Korean puolustusvoimat. Asiasta uutisoi eteläkorealainen uutistoimisto Yonhap.
– Pohjois-Korea laukaisi tunnistamattomia ammuksia Wonsanin alueelta kohti Japaninmerta tänä aamuna. Armeijamme seuraa tilannetta, kerrottiin puolustusvoimien lausunnossa.
Video: Pohjois-Korea on laukonut ohjuksia myös toukokuussa.
Vaikka puolustusvoimat ei kertonut, minkälaisista ammuksista oli nyt kyse, ovat ammukset osoittautuneet yleensä lyhyen matkan ballistisiksi ohjuksiksi.
Japanin turvallisuusneuvosto pohtii jatkotoimenpiteitä
Japanin hallituksen edustajan mukaan Pohjois-Korean itärannikolta laukaistiin kaksi ammusta.
– Yksi niistä (ammuksista) vaikuttaa pudonneen Japanin talousalueen vesille, hallituksen edustaja Yoshihide Suga kertoi toimittajille.
Japanin pääministeri Shinzo Abe kertoo, että maan kansallinen turvallisuusneuvosto kokoustaa tänään. Kokouksessa päätetään, miten Japani vastaa laukauksiin.
– Ballististen ohjusten laukaiseminen loukkaa YK:n turvallisuusneuvoston päätöksiä. Tuomitsemme laukaukset jyrkästi, Abe sanoi toimittajille.
Pohjois-Korean ja Yhdysvaltojen neuvottelut jatkuvat
Pohjois-Korea kertoi eilen, että se jatkaa Yhdysvaltojen kanssa neuvotteluita Pohjois-Korean ydinaseista tällä viikolla. Pohjois-Korean valtionmedian välittämässä lausunnossa maan varaulkoministeri kertoi odottavansa, että neuvottelut kiihdyttävät maiden välisten suhteiden myönteistä kehitystä.
Yhdysvaltain ulkoministeriön tiedottaja vahvisti osapuolten tapaavan viikon kuluessa.
– Näyttää siltä, että Pohjois-Korea haluaa tehdä neuvotteluasemansa selväksi ennen kuin keskustelut edes alkavat, arvioi yhdysvaltalaisesta ajatushautomosta.