Plastiikkakirurgi tyrmää ihoa "nuorentavat" kollageenivalmisteet – "Taitaa olla enemmän uskon asia"

Kollageeniravinnelisiä kaupataan nuorekkaammasta ihosta haaveileville ja ikääntymisen merkkejä pelkääville. Plastiikkakirurgi Stephan Dietz sanoo, että tutkimusten perusteella niistä ei ole hyötyä.

Kollageeni on elimistön proteiini, joka tuottaa ja antaa iholle kimmoisuutta. Nuoren ihmisen kollageeniverkosto on paljon tiheämpi kuin iäkkään, mikä näkyy kimmoisempana ja sileämpänä ihona. Markkinoilla onkin ikääntymismuutoksia vastaan suunniteltuja kollageenipistoksia, -jauheita ja -voiteita.

– En käytä (potilastyössä) lainkaan kollageenia, enkä ole vakuuttunut kollageenitablettien tai kollageenia sisältävien ulkoisten voiteiden tehosta. Ei ole olemassa yhtään tieteellistä tutkimusta, jossa kollageenihoidolla olisi saatu aktivoitua oma kollageenituotanto, kertoo plastiikkakirurgi Stephan Dietz Helsingin Mehiläisestä.

Dietz hoitaa potilaitaan hyaluronihappoa sisältävillä täyteaineilla, joilla voidaan aktivoida ihmisen oma kollageenituotanto tiettyyn pisteeseen saakka.

Ulkoisesti rasvamuodossa tai sisäisesti tabletteina käytettynä hyaluronihaposta ei ole kuitenkaan todettu olevan mitään hyötyä, ja Dietz sanoo tämän pätevän myös kaikkiin kollageenituotteisiin.

– Markkinoinnissa kollageenitabletin tai -pulverin väitetään aktivoivan jollain tavalla ihon omaa kollageenituotantoa. En ole kuitenkaan nähnyt mitään tieteellistä artikkelia, jossa todettaisiin, että tabletin kautta saisi aktivoitua tai kasvatettua kollageenia. Se taitaa olla enemmän uskon asia, Dietz toteaa.

Sen sijaan tiedetään tarkasti, mitkä seikat vaurioittavat kollageenisäikeitä ja kollageenintuotantoa. Näitä ovat esimerkiksi liiallinen UV-valo, tupakanpoltto ja huonot elämäntavat, kuten yksipuolinen ravinto, liiallinen alkoholin nauttiminen tai unenpuute. Myös perinnöllisillä tekijöillä on merkitystä.

Onko rypyistä sitten jotakin haittaa?

– Ei rypyistä sinänsä mitään haittaa ole, mutta monien syy käyttää kollageenituotteita tai muita hoitoja perustuu usein nimenomaan ryppyjen ja ihon hoitoon, joilla pyritään saada kauniimpi ja sileämpi iho, Dietz sanoo.

–  Jos ihmisen iho on syviä uurteita täynnä, ihon pintaverenkierto saattaa kärsiä ja huonontua. Kuona-aineet eivät pääse poistumaan ihon pintakerroksista riittävän tehokkaasti ja iho muuttuu huonokuntoisen näköiseksi ja harmahtavaksi. Tästä syntyy itseään ruokkiva kierre eli noidankehä, joka aktivoi ikääntymismuutoksia entisestään.

Kauneuskirurgia arkipäiväistyy Suomessakin

Huomenta Suomessa keskusteltiin ulkonäköä muokkaavien hoitojen yleistymisestä plastiikkakirurgien kanssa.

Kauneuskirurgia arkipäiväistyy Suomessakin 9:12


Lue myös:

    Uusimmat