Pitkä odotus on ohi: Lähiomaiset ja alaikäiset lapset pääsevät taas tapaamaan vankeja kuukausien jälkeen – vankiloista ei päästetä vielä lomille

Perhetapaamiset ja lomat peruttiin vankilassa koronan vuoksi – epätietoisuus raastaa vankien mieliä:"Aika tuntuu normaalia pidemmältä" 3:25
Katso video: Perhetapaamiset ja lomat peruttiin vankilassa koronan takia

Lähiomaiset ja alaikäiset lapset pääsevät tästä päivästä alkaen taas tapaamaan vankeja vankiloihin. Koronarajoitusten takia ulkopuolisten vierailut vankiloihin oli kielletty maaliskuun puolivälistä lähtien, eli yli kolme kuukautta. Nyt vangit saavat taas pitkän tauon jälkeen tavata läheisiään valvotusti vankilassa.

– Omien lasten lisäksi tapaamiseen voivat osallistua vangin kanssa samassa taloudessa asuvat puolison alaikäiset lapset, Risen tiedotteessa todetaan.

Rikosseuraamuslaitos rajoitti koronapandemian vuoksi vankiloiden tapaamisia maaliskuussa. Samalla vankien poistumisluvat eli lomat kiellettiin muista paitsi erityisen poikkeuksellisista syistä.

Vangit ovat koko kevään ja alkukesän saaneet siis nähdä omaisiaan vain Skype-puhelujen välityksellä tietokoneruudun kautta.

Tänään aloitettavissa tapaamisissa huolehditaan edelleen riittävistä turvaväleistä ja käsihygieniasta. Avolaitoksissa tapaamisia voidaan järjestää myös ulkona. Kaikissa tapaamisissa on Risen mukaan ehdoton kosketuskielto.

Rise ei ole vielä tehnyt päätöstä muiden kuin valvottujen tapaamisten osalta, eli valvomattomista perhetapaamisista ja poistumisluvista saadaan päätöksiä myöhemmin. Rikosseuraamuslaitoksesta arvellaan kuitenkin, että nämäkin rajoitukset poistetaan heinäkuun alkuun mennessä.

Rajoituksilla suojattiin vankeja ja henkilökuntaa

Vankiloissa tehtiin lukuisia rajoituksia maaliskuussa, kun koronaepidemia Suomessa puhkesi. Vankiloissa ei ole ollut koronatapauksia, mutta niihin on varauduttu.

Useat MTV Uutisten aiemmin haastattelemat vangit ovat olleet tiukoista rajoituksista vihaisia. Moni on kokenut rajoitukset liian tiukoiksi.

Risestä perusteltiin tiukkoja rajoituksia sillä, että vankiloissa on jonkun verran riskiryhmään kuuluvia ja suljetuissa laitoksissa koronaviruksen leviäminen olisi iso riski ja hankala taltuttaa.

– Näillä rajoituksilla on puhtaasti suojelutarkoitus. Niillä suojellaan vankeja ja henkilökuntaa, Rikosseuraamuslaitoksen turvallisuusjohtaja Ari Juuti kertoi aiemmin MTV Uutisille.

Nyt rajoituksia poistettaessa aloitetaan uudelleen myös sakonmuuntorangaistusten ja ehdottomien vankeusrangaistusten täytäntöönpanot, koska valmiuslain voimassaolo päättyi 16. kesäkuuta.

Vankiloiden sisäisten toimintojen avaamisesta päätettiin jo aiemmin ja nämä sisäiset rajoitukset poistuivat kesäkuun alussa. Tällöin vankiloissa avattiin esimerkiksi kuntosalit ja kirjastot.

Vankien määrä väheni

Vankien määrä vankiloissa väheni rajoitusten takia maaliskuusta vajaalla 500 vangilla. Vankeja on nyt Suomen vankiloissa noin 2100, joista koevapausvankien määrä on 239.

Yhteensä sakonmuuntotuomioita on nyt tulossa rajoitusten päätyttyä täytäntöönpantaviksi noin 1400.

Peruutetut etsintäkuulutukset vankeusrangaistusten osalta astuivat voimaan myös tällä viikolla.

Hallitus päätti sakon muuntorangaistusten ja ehdottomien vankeusrangaistusten täytäntöönpanon aloituksen siirtämisestä lailla korkeintaan heinäkuun loppuun saakka koronapandemian vuoksi.

– Tavoitteena oli rajata uusien vankien ottamista vankilaan, jotta koronavirusepidemian vaikutukset saataisiin minimoitua ja tilaa vankiloihin, Risen tiedotteessa kerrotaan.

Lue myös:

    Uusimmat