Suomi hävisi niukasti maanantain MM-taistonsa Ruotsille, joka oli parempi lukemin 2–1. Kisoja paikan päältä seuraava MTV Urheilun toimittaja Ilari Savonen perkaa Leijonien pelistä hyviä ja vähemmän mairittelevia puolia.
Pidin
Leijonilta nähtiin turnauksen paras suoritus. Hands down eli kädet alas, tämä ei ole ryöstö. Niin kuin Ruotsin Euroviisu-voitto oli. Jukka Jalonen esikuntineen on vienyt Suomen hyökkäyspeliä isoin askelein eteenpäin. Jos Ruotsin päävalmentaja Sam Hallam huuteli irvikuvallisesti siitä, miten ”Suomella ei ole syöttöpeliä”, niin kyllä oli. Leijonat sai painetta Ruotsin päätyyn, ja pitkistä hyökkäyksistä syntyi runsaasti A-luokan maalipaikkoja. Leijonat on oikealla suunnalla, vaikka tulos on jäänyt vielä vaisuksi. Nyt eteen tulee uskomaton odottelujakso. Leijonien seuraava tosipeli pelataan vasta puolivälierissä eli kymmenen päivän päästä.
Pitääkö olla huolissaan?
C Moren asiantuntija Olli Jokinen pohti, että näkyykö Leijonien supertähdessä Mikko Rantasessa tuskastumisen merkkejä. Noh, Rantanen myönsi, omilla puheillaan, että kyllä, sitä on osittain ilmoilla. NHL:n tämän kauden 55 maalia ja 105 pistettä eivät ole unohtuneet minnekään. Pitääkö Rantasesta huolestua? Ei suinkaan. Päätypeliklinikka nimeltä Rantanen & Hartikainen Oy on pistänyt parhaimmillaan sellaisen show’n pystyyn, että hyvällä jäällä Suomi olisi voinut tykittää kolme, neljä tai jopa viisi maalia enemmän. Jääkiekossa pompuista puhuminen on yleensä aika laiskaa narratiiviä. Maanantaina tämä oli ihan paikallaan. Tampereen helle, hallin kova käyttöaste ja lehtereiltä kömpivä kisahöyry pistävät jään koville. Isompi kysymys on se, että miksi tuomarilinja ailahtelee niin karulla tavalla pelien sisällä? Aluksi rikkeet otetaan napakasti pois, mutta yhtäkkiä kaverissa saa roikkua mielin määrin. Ja taas sen jälkeen aiemmin hyväksytty rike onkin jäähyn arvoinen teko. Ei se ole selitys, että tuomarit tulevat eri sarjoista, kun ongelma liittyy pelien sisäiseen ailahteluun. En kyllä uskalla väittää, että IIHF:n veljiltä voidaan odottaa parempaa. Varsinkaan kun Suomen laatutuomarit eivät voi tuomita Suomen peleissä. Nyt pitää vain seurata, että mitä kukin tuomaripäivä tuo eteensä.
VIDEO: Studiotiimi iski kiinni Mikko Rantasen esitykseen – Olli Jokinen puhui jo tuskasta
VIDEO: Jukka Jaloselta kysyttiin MM-kisojen tuomarilinjasta – Olli Jokiselta osuva huomio raitapaidoista
Uusimmat
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luetaan dopingrikossyytteet – ei saavu paikalle
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
09:48
Autoilija kuoli Suutarilassa – törmäsi pysäköityyn kuorma-autoon
-
09:38
Yhdysvalloilta varoitus: Pride-tapahtumissa kohonnut terroriuhka koko maailmassa
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
09:26
Herra Ylppö istui autonsa takapenkille ja teki jalkatilasta yllättävän löydön: "Kappas"
-
09:17
Murhasyytteet luettiin oikeudessa – syyttäjän mukaan 19-vuotias kuoli veitseniskuihin, syytetty pakeni ikkunasta
-
09:14
Kolari kuumensi tunteet: Tähtikuljettajat ajautuivat rajuun nyrkkitappeluun
-
09:10
Herpekseen löytymässä viimein parannuskeino?
-
09:05
Iranin hallitus: Presidentin kuolema ei vaikuta millään lailla maamme hallinnon työskentelyyn
-
09:02
Veroilmoittamisen viimeinen määräpäivä on huomenna
-
Lataa lisää