Aiemmin Etelämantereen retkikuntalaisilla saatettiin napsaista umpisuoli pois ennen matkaa äkillisen tulehdusriskin minimoimiseksi. Nykyisin umpilisäkkeet kulkevat mukana tutkimusasemalle siinä missä muukin matkaan osallistuvan sisuskalusto.
– Aikoinaan retkikuntiin lähtijöiltä poistettiin umpisuoli, kun kulkuyhteydet Etelämantereelta pois olivat heikommat, kertoo Etelämanner-operaatioiden päällikkö Mika Kalakoski Ilmatieteen laitokselta.
– Nykypäivänä katsotaan, että lääkehoidolla pystytään sen verran hyvin hoitamaan tällaisia äkillisiä tilanteita, että etukäteen ei umpilisäkkeitä poisteta enää keneltäkään.
Retkikuntaan osallistuminen edellyttää kuitenkin hyvää perusterveyttä, joten vaatimukset ovat tiukat. Kesäaikaankin Etelämantereen kelit voivat olla lentokelvottomat pari-kolme viikkoa putkeen, jolloin sairastuneen on hankala päästä muualle hoitoon.
– Meillä on aika laajat laboratoriotutkimukset ja terveystarkastukset ennen kuin lähdetään matkaan. Tänne tulijoilla ei saisi olla sellaisia sairauksia, jotka voivat edellyttää välitöntä sairaalahoitoa tilan heiketessä. Myöskään toimintakykyyn vaikuttavia sairauksia, kuten valkosormisuutta ei saisi olla, Kalakoski kuvailee.
Etelämantereella on nyt keskikesä ja tältä siellä näyttää.
Vieraslajien torjuntaa
Suomalainen FINNARP 2023-tutkimusryhmä saapui Etelämantereelle suomalaisten Aboa-tutkimusasemalle viime tiistaina. Aluksi ryhmässä on viisi jäsentä: retkikunnan johtaja eli Mika Kalakoski, erikoisuunnittelija, konemestari, lääkäri ja emäntä. Tammikuun puolivälissä ryhmä täydentyy vielä kahdella painovoimamittauskampanjan tutkijalla.
MTV Uutiset haastatteli Kalakosken jouluaattona satelliittipuhelimen välityksellä. Viive oli sekuntin-pari, mutta Kalakosken mukaan se vaihtelee jatkuvasti. Linjan katkeilun takia puheluita tarvittiin tätä haastattelua varten yhteensä neljä.
Ennen Etelämantereen matkaa ryhmän kaikki varusteet puhdistetaan.
– Kaikki varusteet, esimerkiksi kengät ja vaatteet, joissa on tarranauhoja ja pieniä rakosia puhdistetaan hyvin ennen lähtöä. Niihin voisi muuten jäädä kaikennäköistä siementä ja pyrimme huolehtimaan, ettei Etelämantereelle leviäisi mitään vieraslajeja, Kalakoski kuvailee.
Aboa-asemaan kuuluu useampia rakennuksia. Kun retkikunta saapuu asemalle, ensimmäiseksi sen on lämmitettävä rakennukset.
Kalakosken mukaan Aboa-tutkimusaseman kotivuorella eläinlajisto on melko niukka.
– Meidän kokki kävi eilen lenkillä ja hän oli nähnyt myrskyliitäjiä, mutta muita eläimiä emme ole tässä nyt nähneet. Norjan asemalla näimme tullessamme jonkun kihun siinä kentän reunalla pyörähtämässä, Kalakoski kertoo.
Hän itse on käynyt Etelämantereella 20 kertaa vuodesta 1999 lähtien. Näillä matkoillaan hän kertoo nähneensä hylkeitä ja keisaripingviinejä.
– Sitten näkyy myrskyliitäjiä paria lajia ja Etelämantereen kihuja, joita myrskyliitäjät tykkäävät syödä. Joskus aikoinaan kun tultiin tänne laivalla, näkyi valaita. Mutta tässä Aboan lähellä lajisto on vähäistä, toki karhukaisia ja jotain pieniä hyönteisiä täälläkin elää.
Ryhmän tehtävänä on tänä vuonna huoltaa aseman tekniikkaa ja vaihtaa vanhentunutta tekniikkaa uuteen.
Paikalla vain kesäajan
Aboa-tutkimusasemalla ollaan vain pari kuukautta vuodessa, lopun aikaa se toimii automaatiolla. Nyt ryhmän tarkoituksena on huoltaa sääasemaa ja vaihtaa aseman tekniikkaa, josta osa on jo 20 vuotta vanhaa. Kalakoski luettelee sellaisia mittalaitteita, kuten seismometri ja tarkempi gps-asema.
– Lisäksi asennamme satelliittiheijastimia, että satelliitti kuvissa paikannustarkkuus paranee.
Aboa-aseman lumikulkuneuvo.
Suomi on Etelämanner-sopimuksen jäsenvaltio, mikä edellyttää säännöllistä tutkimustoimintaa Etelämantereen alueella. Suomalaisten Aboa-asema sijaitsee Kuningatar Maudin maalla noin 120 kilometrin päässä rannikolta ja noin 5 000 kilometrin päässä Etelä-Afrikan Kapkaupungista.
Aboan naapurissa aivan näköetäisyydellä sijaitsee ruotsalaisten tutkimusasema. Norjalaisten asemalle on matkaa 350 kilometriä. Lisäksi suomalaiset tekevät paljon yhteistyötä saksalaisten kanssa.
– Olen ollut saksalaisten kanssa radioyhteydessä tänäänkin, Kalakoski kertoo.
Kaikkiaan Etelämantereella on kymmeniä ellei jopa satakunta tutkimusasemaa.
Myrskyt haastavia
Suomalaisaseman miehitetty jakso ajoittuu Etelämantereen keskikesään, jolloin maapallon eteläisimmän paikan äärimmäisissä olosuhteissa on hieman vähemmän äärimmäiset olosuhteet.
– Suurin ero kesän ja talven välillä on se, että kun kesäisin on ympäri vuorokauden valoisaa, talvella on ympäri vuorokauden täysin pimeää, Kalakoski kuvailee.
Jouluaattona Aboalla oli yhdeksän astetta pakkasta ja pohjoistuuli puhalsi viitisen metriä sekunnissa. Kohtuullisen kesäiset olosuhteet siis, ainakin verrattuna Etelämantereen talveen.
– Kesä ja talvi eivät kuitenkaan eroa täällä toisistaan niin paljon kuin saattaisi luulla. Aboan seudulla on kylmimmillään 44 astetta pakkasta, mutta yleensä lämpö pysyy 15–25 pakkasasteen paikkeilla, Kalakoski sanoo.
Retkikunnan ruokailuista huolehtii emäntä Sanna Häkkänen.
Tuulet ovat talvella ja kesällä pahimmillaan hirmumyrskyn lukemissa.
– Kesäaikaankin saattaa olla kovia myrskyjä, tässä on välillä tuulennopeus 55 metriä sekunnissa.
Silloin tutkimusryhmä pyrkii pysyttelemään sisätiloissa, sillä näin kovissa myrskyissä ulkona ei näe käytännössä mitään.
– On hankalaa, kun jalkojakaan ei oikein erota sellaisessa säässä, eikä meidän luminen piha ole muutenkaan kovin tasainen, Kalakoski kuvailee.
Kotiin helmikuun lopussa
Myrskyssä ulkoilu vaatii erittäin hyvän vaatetuksen ja silmien suojaamisen myrskylaseilla. Rakennusten välille asennetaan köydet.
– Ettei ensinnäkin eksy, mutta lisäksi niistä on tukea, ettei tuuli kaada. Tällaisessa jos joku hihna pettää esimerkiksi varastona toimivassa reessä, niin tavarat lähtevät lentoon aika kovalla nopeudella.
Tällaisilla keleillä ryhmä pyrkii tekemään rästitöinä toimistohommia.
FINNARP-tutkimusryhmä palaa Suomeen helmikuun lopussa.
