Pirjo Haapoja ei päässyt Mapesta eroon lomallakaan
Studio55:n juontajan Pirjo Haapojan kesäkuulumiset saavat jokaisen kaupungissa kärvistelevän kateudesta vihreäksi. Pirjo nimittäin viettää neljä viikkoa Punkaharjulla kuvankauniissa saaressa, jonka rantoja huuhtoo kirkasvetinen Puruvesi.
− Olen tällä hetkellä yksin saaressa, ja on alkamassa ukonilma ja sade. Pääsin juuri sen alta pois, kun olin naapurisaaressa poimimassa kantarelleja, Pirjo kertoi kelistä huolimatta aurinkoa äänessään.
Kun Pirjo pääsee Helsingistä mökilleen, ei häntä sieltä ilman hyvää syytä pois saa. Toisaalta sellaisiakin on riittänyt tänä kesänä.
− Olen käynyt Savonlinnan Oopperajuhlilla katsomassa Turandot- ja Madama Butterfly -oopperat. Myös Retretissä käyminen kuuluu joka kesä ohjelmaan, ja Kerimäelläkin olen käynyt taas kerran katsomassa kirkon, Pirjo selvitti.
Studio55:n toimitus on kaukana Punkaharjusta, mutta ihan täysin eroon Pirjo ei työpaikastaan ole päässyt. Hänen juontajaparinsa Markku Veijalainen nimittäin asteli vastaan paikallisessa kirjastossa − vertauskuvallisesti tosin.
− Punkaharjun kirjastossa oli poistomyynti, ja siellä oli Mapen kirjoja myynnissä. Kirjastovirkailija sanoi, että älä nyt kerro Veijalaiselle, että hänen kirjansa ovat poistomyynnissä, Pirjo nauroi.
Nyt hänellä on kuitenkin Mapen kirjoittama opus odottamassa lukemista. Se tulee ahmittua luultavasti pikimiten, sillä Pirjo on melkoinen lukutoukka.
− Saatan parhaimmillaan lukea kaksi kirjaa päivässä.
Kirjojen ahmimisen lisäksi Pirjo saa nauttia luonnonantimista. Hän nimittäin tykkää mökillä ollessaan käydä myös sienestämässä ja marjastamassa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää