Pippa Laukka vältti joulustressin – muutti perinteisiä tapojaan: "Suosittelen!"

Pippa Laukka kertoo Instagram-päivityksen yhteydessä välttäneensä joulustressin tänä vuonna.  

Hyvinvointilääkäri Pippa Laukka julkaisi seuraajilleen iloisen kuvan Instagramissa. Otoksessa julkkislääkäri poseeraa jouluisella kadulla. Laukka kertoo seuraajilleen, miten on onnistunut välttämään joulustressin tänä vuonna.

– Päätin hyvissä ajoin olla stressaamatta joulusta. Jossain takaraivossa sisäinen ääni yritti huudella, että tilaa jouluruokatarpeet ajoissa, siivoa komeron nurkat, pöllyytä peitot ja järjestä maailma valmiiksi taas ennen Jeesuksen synttäreitä.

Laukka kertoo ostaneensa kaiken valmiina tänä vuonna.

– Minä päätin pistää äänen mutelle. Ostin saarioiset, tilasin kuusen ovelle kannettuna ja olen vastaanottanut päivät ihan arkisen tavalliseen tapaan. Suosittelen! On muuten huomattavasti hauskempaa ja helpompaa päästä rentoon tunnelmaan. Olen jouluihminen ja siksi tämä asenne on yllättänyt itsenikin.

Hyvinvointilääkäri kertoo liiallisen suunnittelun kääntyneen hänellä aiemmin suorittamisen puolelle.

–Toki ymmärrän senkin, että joulua on kiva valmistella ja fiilistellä hyvissä ajoin. Itsellä se vaan kääntyy ihan superherkästi stressaamiseksi ja suorittamiseksi. Nyt tuntuu siltä, että minulle sopii parhaiten sellainen joulu, joka luo oikean tunnelman mieleen ja sydämeen.

Seuraajat kiittelevät lääkärin leppoista asennetta jouluun.

– Just noin! Joulu tulee, vaikka kodin sijasta laittaisi pitkäkseen, eräs kommentoi.

– Monen perheen joulufiilis menee pilalle ihan tarpeettomalla kiireellä. Ikään kuin se kohokohta olisi sen upeampi mitä suurempi uurastus ja siitä seurannut stressin määrä olisi ollut. Joulu on rentoutumisen, lepäämisen ja yhdessäolon aikaa, seuraaja kirjoittaa.

– Hienoa, juuri näin, Instagramissa kommentoidaan.

Lue myös:

    Uusimmat