Pingviinien jalkapäivä: Eläintarha rakensi pingviineille niiden kuntoa kohottavan esteradan
Singaporen eläintarhan henkilökunta rakennutti kuntoradan tarhan afrikanpingviineille.
Joukko afrikanpingviinejä sai äskettäin kokea elämänsä yllätyksen Singaporen eläintarhassa. Koska tarha on tällä hetkellä kiinni yleisöltä, on henkilökunta päästänyt pingviinit liikkumaan vapaammin oman aitauksensa ulkopuolella eläintarhan muissa osissa. Käveleminen tarhassa aktvioi lintujen mieltä ja jalkoja.
Eläintarhan henkilökunta päätti viedä lintujen liikuttamisen vielä askeleen pidemmälle ja rakensi pingviineille esterada eläintarhan lapsille tarkoitettuun leikkipuistoon. Tarkoituksena on vahvistaa pingviinien kuntoa. Erityisesti pingviinien jalat tarvitsevat vahvistusta, joten esterataan kuului liukumäkien ja esteiden lisäksi pallomerestä tuttuja värikkäitä palloja, joita lintujen on mielekästä liikuttaa räpylöillään hiekkaisessa maastossa.
Eläintarha on tällä hetkellä suljettu, niin kuin valtaosa muista eläintarhoista ympäri maailman koronaviruksen aiheuttaman maailmanlaajuisen pandemian vuoksi.
Singaporen eläintarha on aktivoinut pingviinejä myös aiemmin hauskoilla tavoilla. Jouluna 2018 se leikitti pingviinejä ja tarhassa vierailleita perheen pienimpiä saippuakuplilla.
Lue uusimmat lifestyle-aiheet.
Lähteet: Wildlife Reserves Singapore ja Storyful
Uusimmat
-
05:16
Kaksi junaa törmäsi Italiassa – ainakin 17 loukkantui
-
22:45
SM-liiga syynäsi useita tilanteita – näistä taklauksista lätkittiin pelikieltoa
-
22:44
Retkiluistelun harrastajien määrä kasvaa hurjaa vauhtia – jo puoli miljoonaa suomalaista haluaa kokeilla lajia
-
22:15
Tästä toivotaan ilmaston pelastajaa: Katso, kuinka hiilidioksidia varastoidaan maaperään kivettämällä
-
21:43
"Ruumiita puiden latvoissa ja oksissa seivästyneinä" – MTV:n sotakirjeenvaihtaja muistelee näkyä, joka oli kuin toisesta maailmasta
-
21:01
Mikko Hautala kommentoi yhteydenpitoaan Donald Trumpiin: "Kyse ei ole poliittisesta sympatiseerauksesta"
-
21:00
Kuninkaalliskirjailija myöntää nimenneensä väitetysti rasistisesti puhuneet brittihovin jäsenet kohukirjansa varhaisessa versiossa
-
20:59
Puljujärvi sai heti Sidney Crosbyyn liittyvän käskyn – NHL-luotsilta yllätys suomalaiselle: "Missä on Jesse?"
-
20:28
The Guardianin toimittaja testasi saunomista Helsingissä ja Tampereella: Tämä yllätti eniten
-
20:15
Katsoja menehtyi kesken pelin – ottelu peruttiin tunnin odotuksen jälkeen
-
20:14
Iran syyttää vangitsemaansa ruotsalaista EU-diplomaattia "korruptiosta maan päällä" – voi johtaa kuolemantuomioon
-
19:43
Jaajo Linnonmaa ja Anni Ihamäki avoimina Aamulypsy-ohjelman kulisseissa aikoinaan kyteneistä riidoista: "Kävelimme vuoron perään ulos studiosta"
-
19:30
Tutkijat selvittivät tyrannosauruksen viimeisen aterian: Kaksi vauvadinosaurusta
-
19:20
Suomen päävalmentaja myöntää tehneensä ison riskivalinnan MM-finaaliin: "Kaikkihan sen näki"
-
19:15
MTV:n vaalikone: Enemmistö presidenttiehdokkaista suhtautuu kielteisesti kaksoiskansalaisuuden myöntämiseen venäläisille
-
19:01
Yllättävä apu paniikkikohtauksen iskiessä: "Mainio terapiakikka"
-
18:45
Kiinassa ja Euroopassa leviävä keuhkokuume nosti huolen: Tepsivätkö ylikäytetyt antibiootit enää? "Ongelma kaikkialla"
-
18:41
Hämmentävä näytelmä jatkuu Dubaissa: Näin öljypomo saarnasi maailmalle ilmastokokouksessa
-
18:27
Poets of the Fallin alterego-yhtye esiintyi sadalle miljoonalle katsojalle – turvamiehet eivät olleet päästää laulajaa lavalle
-
18:13
Olli Jokinen vahvistaa MTV Urheilulle: Jättää SM-liigan
-
Lataa lisää