Pimeät tiet ja puskaraiskaukset pelottavat – rasismia vai tervettä epäluuloa?

– Meillä kaikilla on joskus rasistisia ajatuksia. Siitä ei tarvitse tuntea syyllisyyttä, sanoo Jyväskylän yliopiston tutkija Tuija Saresma.  

– Mutta ajatukseen ei tarvitse jäädä kiinni.  

Saresman mukaan on ymmärrettävää, että esimerkiksi naiset pelkäävät raiskauksia, joista viime aikoina on uutisoitu.  

– Niin sanottuja puskaraiskauksia pelätään eniten, mutta ne ovat kuitenkin tilastojen valossa hyvin harvinaisia. Raiskaaja on yleensä tuttu, jopa läheinen.  

Oleellista on, että omat, opitut ennakkoluulonsa uskaltaa kyseenalaistaa. Kun joku vaikkapa pöytäseurueessa heittää rasistisen kommentin, siihen voi tarttua.  

– Helpoista vastakkainasetteluista kannattaa kieltäytyä. Kaikki kantasuomalaiset eivät ole kivoja eivätkä kaikki maahanmuuttajat raiskaajia.  

Saresma toteaa, että meillä kaikilla on velvollisuus puuttua rasismiin arkisiin ilmentymiin. Bussissa rasistisia solvauksia huutelevaa voi käskeä lopettamaan tai mennä vaikka istumaan huutelun kohteen viereen.  

– Ne voivat olla hyvin pieniä asioita.  

Tutkija muistuttaa, että suomalaisuuden kategoria on monimuotoinen: siihen mahtuu monenvärisiä ja -näköisiä ihmisiä.  

– On niin helppoa unohtaa muut kuin ne ääripäät ja stereotyypit.  

Tutkimustietoa viime aikoina velloneen pakolaiskeskustelun vaikutuksista rasistiseen häirintään ei vielä ole, koska ilmiö on niin tuore. Saresma arvioi, että häirintä on lisääntynyt.  

– Olen kuullut monelta taholta, että huutelua on enemmän.  

Saresma on parhaillaan mukana tutkimusprojektissa, jossa tarkastellaan populistista retoriikkaa politiikassa. Hän sanoo huomanneensa suomalaisessa keskustelussa ison muutoksen viimeisen vuoden - ja jopa puolen vuoden - aikana.  

– Niin kutsuttu pakolaiskriisi on tehnyt hyväksyttäväksi puhua sellaisella tavalla, jota aiemmin olisi paheksuttu. Sopivan raja siirtyy koko ajan, ja rasistiset ilmaisut yleistyvät jopa poliitikkojen puheissa.