Pilvi Hämäläinen aikoo esitellä Putouksessa sketsihahmon, jota mietti jo vuosia sitten: "Jostain syystä päätin tehdä sen sijaan Tuija Erosen"

Uudet Putous-näyttelijät paljastetaan – Aku Sipola ja Pilvi Hämäläinen haastattelussa 9:09
Uudet Putous-näyttelijät paljastetaan – Aku Sipola ja Pilvi Hämäläinen haastattelussa

Pilvi Hämäläinen palaa seitsemättä kertaa Putouksen sinipaitaan.

Putouksen paluu nähdään helmikuussa, kun ohjelman 14. tuotantokausi starttaa uusien jaksojen voimin. Putouksen uudella kaudella nähdään neljä aivan uutta näyttelijää: Aapo OranenJyri OjansivuPihla Maalismaa sekä Aku Sipola. Tuttuina näyttelijöinä Putouksessa jatkavat Pilvi HämäläinenMikko Töyssy sekä Maaria Nuoranne. Ohjelman juontaa jälleen Christoffer Strandberg.

Putoukseen seitsemättä kertaa palaavan Pilvi Hämäläisen elämä on muuttunut monella tapaa kuluvan vuoden aikana. Alkukesästä Hämäläinen muutti uuteen kotiin ja nyt hänellä on kotonaan Humppa-koiranpentu. Koiranomistajuus on Hämäläisen mukaan tuonut mukanaan monenlaisia tunteita. 

– Miten se onkin saman päivän aikana maailman ihanin ja rakkain ötökkä, ja sitten myös maailman ärsyttävin ja joudun kiristelemään hampaita sen kanssa, kun mistään ei tule mitään. Paljon saa kokea tunteita, varsinkin epäonnistumisen tunnetta paljon. Mutta kyllä myös onnistumisia, ja onhan hän hirmu ihana, Hämäläinen hehkuttaa. 

Näyttelijä kuvailee myös alkaneensa ulkoilmaihmiseksi, hankkineensa paljon monen sään kestäviä ulkoiluvaatteita ja jopa haravoinut kotinsa pihaa syksyn mittaan. 

– Mulla on ollut sellainen aika reippaan ihmisen fiilis tänä syksynä!

Vaikka uusi koti on tuntunut mieluisalta, Hämäläinen pohtii, että hänen mielessään on alkanut kuitenkin kyteä ajatus siitä, pitäisikö kuitenkin muuttaa yhä kauemmas Helsingin keskustasta. 

– Niin kuin Aina Inkerikin sen sanoi, että ihmisellä pitää olla unelmia, niin nyt unelmani on näköjään se, että pääsisin vielä jonnekin kauemmas asumaan. Ehkä jossain vaiheessa muuta johonkin korpeen enkä näe enää koskaan ihmisiä. 

Putouksen uuden kauden suhteen Hämäläinen kertoo olevansa rennoin mielin. Tuotantokauden ohjaajana toimii Mikko Penttilä, joka on itsekin kunnostautunut Putous-näyttelijänä. Hämäläinen ja Penttilä ovat ystäviä, ja näyttelijä kertookin tämän myötä tuntevansa olonsa erityisen hyväksi. 

– Mutta saa toki nähdä, että ollaanko tämän kauden jälkeen enää kavereita vai meneekö nyt vaikeaksi, kun meidän suhde on tämmöinen, että hän on auktoriteetti ja mun pitää totella. Ei vaan, yhteispeliähän tämä on kaikki, Hämäläinen vitsailee. 

Uusista näyttelijöistä Hämäläinen kertoo vähintään tienneensä kaikki. Ojansivun Hämäläinen on tavannut aikoinaan jo Teatterikorkeakoulun pääsykokeissa, josta mies jäikin erityisellä tavalla Hämäläisen mieleen. 

– Muistan, että Jyri oli kirjoittanut sinne pääsykokeisiin vitsikkäästi, että haluaa näyttelijäksi, koska on niin hyvä palkka ja hyvät työajat. Se on outoa, mitään muuta en muistanut koko ihmisestä kuin sen. Enkä varmaan siitä päivästäkään muista mitään muuta kuin sen, että Jyri oli kirjoittanut näin. 

Hämäläisen oma sketsihahmo alkaa olemaan jo hyvin valmis näyttelijän mielessä. Hän paljastaa, että tulevassa sketsihahmossa on paljon sellaista, mitä hän olisi halunnut tehdä jo silloin, kun oli toista kertaa mukana Putouksessa. 

– Mutta jostain syystä päätin tehdä sen sijaan Tuija Erosen, ilmeisesti koska omassa elämässä oli niin katkerat tunnelmat menossa, niin piti niitä jonnekin purkaa. Tässä hahmossa on siis samaa, mitä olen silloin miettinyt, mutta en tiedä, miksen sitä silloin koskaan tehnyt. Mutta nyt sitten palaan siihen!

Putous MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa 5. helmikuuta 2022 kello 19.30!

Lue myös:

    Uusimmat