Sonja Kailassaari nähdään vakiokilpailijana Suurmestari-ohjelman uudella kaudella.
Suurmestari palaa ruutuun kuudennen tuotantokauden jaksoin sunnuntaina 27. huhtikuuta. Ohjelmassa kilpailijat suorittavat suurmestari Jaakko Saariluoman laatimia hullunkurisia tehtäviä. Tehtäväsuorituksia valvoo tarkalla silmällä tuomari Pilvi Hämäläinen.
Yksi uuden Suurmestari-kauden vakiokilpailijoista on juontaja Sonja Kailassaari. Hän kertoo MTV Uutisille, että on aina rakastanut kyseistä ohjelmaa.
– Tämä on sellainen, että milloin tahansa katsoo, niin pystyy hyppäämään (mukaan). On ihanaa istua sohvalla ja miettiä, että "En tekisi tuota noin, vaan tekisin näin", hän sanoo.
– Ja sitten, kun olet itse siinä tilanteessa, niin pohdit, että mitenköhän minä tämän teen. Sitä on helppo istua sohvalla, katsoa tätä ohjelmaa ja sanoa, että tekisin tehtävän tietyllä tavalla, hän jatkaa.