Pikku G solmi levytyssopimuksen – uutta musiikkia luvassa jo tänä vuonna

Paluukeikan viime viikonloppuna Himos Juhannuksessa tehnyt Pikku G on solminut levytyssopimuksen.

Paluukeikan tehnyt Pikku G on solminut levytyssopimuksen Warnerin kanssa. Hän levytti myös hittinsä Räjähdysvaara ja Suora lähetys Warner Music Finlandin kanssa.

Pikku G odottaa innolla studioon pääsemistä. Uutta musiikkia on tarkoitus julkaista myöhemmin tänä vuonna.

– Palo päästä studioon on herännyt keikkojen myötä. En malta odottaa, että pääsen työstämään ja esittämään myös täysin uutta musiikkia, Pikku G sanoo.

Tänä kesänä Pikku G nähdään vielä odotetuilla festarikeikoilla Lahden Summer Upissa 15.7. sekä Seinäjoen Solar Soundissa 28.7.

Vuosituhannen alussa suomalaisteinien päät sekoittanut Pikku G, oikealta nimeltään Henri Vähäkainu, aloitti uransa 15-vuotiaana.

Pikku G on yksi Suomen kaikkien aikojen menestyneimmistä räppäreistä. Hän julkaisi urallaan vain kaksi albumia, joiden yhteismyynti on tänä päivänä lähes 200 000 kappaletta.

Pikku G:n vähän yllättäväkin paluu sai alkunsa yleisön toiveesta. Pitkällisen pohdinnan päätteeksi Pikku G teki pyynnöstä tänä keväänä yhden keikan yli 10 vuoden tauon jälkeen, kun korkeakouluopiskelijat äänestivät hänet esiintymään opiskelijabileisiin Turun Hamburger Börsiin. Liput myytiin hetkessä loppuun ja vastaanotto oli ylitsevuotava. Se riitti sytyttämään kipinän uudelleen.

Lue myös:

    Uusimmat