Piispat: Uskonto ja sukupuolisuus lähellä toisiaan

Kirkkokansa on käynyt viime päivinä kierroksilla. Kirkosta on erottu lähes ennätystahtiin arkkipiispa Kari Mäkisen lausuntojen takia.

Arkkipiispa asettui tukemaan samaa sukupuolta olevien avioliittoja sallivaa lakiehdotusta. Arkkipiispa itsekin kertoo saaneensa asiasta paljon postia sekä puolesta että vastaan.

Mäkinen sanoo ymmärtävänsä hyvin, että parisuhteita ja seksuaalisuutta koskevat päätökset herättävät kiinnostusta ja nostattavat tunteita.

– Seksuaalisuudella on suuri painoarvo ihmisten elämässä. Siinä ollaan ihmisyyden ytimessä ja identiteetin syvissä kerroksissa. Sukupuolisuus ja seksuaalisuus ovat asioita, jotka koskettavat ihmistä syvästi. Se liittyy myös siihen, mihin ihminen uskoo. Kyse on myös identiteetistä ja siitä, tulenko hyväksytyksi, Mäkinen arvioi.

– En ihmettele lainkaan, että tällaiset asiat nostattavat voimakkaita reaktioita sekä kirkossa että yhteiskunnassa.

Espoon piispa Tapio Luoma näkee, että uskonnollisuus ja sukupuolisuus ovat pohjimmiltaan hyvin lähellä toisiaan. Hänen mukaansa sukupuolisuus on kirkon historiassa liian usein nähty liian kielteisenä asiana.

– Kumpikin on jotain sellaista, mitä ihminen ei aina voi hallita, kontrolloida eikä aina omassa itsessään eritellä ja analysoida. Ne ovat tavallaan selittämättömiä voimia ihmisen sisimmässä. Sekä seksuaalisuuteen että uskoon liittyy kysymys, mikä olen ihmisenä. Molemmissa ollaan paljaana ja haavoittuvana, Luoma määrittelee.

– Sukupuolisuuteen liittyvät asiat ovat kautta historian olleet kirkoille eräänlainen kompastuskivi. Olisi tärkeä nähdä se hyvin positiivisena Jumalan antamana lahjana. On hyvä, että entisaikojen askeettinen ja seksikielteinen ajattelutapa alkaa olla taakse jäänyttä. 

Lue myös:

    Uusimmat