Piikkimattokaan ei auttanut kun Joensuussa jahdattiin kaaharia – tilanne päättyi ulosajoon

Poliisi käytti kaksi kertaa piikkimattoa Joensuussa viime yönä jahdatessaan ylinopeutta ajanutta henkilöautoilijaa.

Tilanne sai alkunsa kun ylinopeutta ajanut mies ei totellut poliisin pysähtymiskäskyä.

Itä-Suomen poliisi kertoo antaneensa henkilöautoa kuljettaneelle miehelle pysähtymiskäskyn hälytysvaloa käyttäen. Tilanne sattui kahden jälkeen yöllä Joensuun Karsikossa.

– Mies lähti ajamaan karkuun kohti Ilomantsia, käyttäen huomattavaa ylinopeutta, kertoo poliisi.

Mies ajoi Ilomantsintietä (Kantatie 74) Tervasuontien risteykseen. Tässä risteyksessä poliisi oli valmiina piikkimaton kanssa pysäyttämään miehen.

Piikkimattoon jouduttiin kuitenkin turvautumaan pian uudelleen, sillä mies kääntyi hieman ennen Tervasuontien risteystä ja lähti ajamaan takaisin Joensuun suuntaan ajaen huomattavaa ylinopeutta.

– Iiksenjoen kohdalla Ilomantsintiellä, poliisi oli  valmiina pysäyttämään miehen kuljettaman auton piikkimattoa käyttäen. Mies ajoi auton ulos tieltä ennen piikkimattoa. 

Mies vaikutti poliisin mukaan päihtyneeltä ja hän kieltäytyi huumepikatestistä. 

Miehen hallusta löytyi huumausainetta eikä hänellä ollut voimassa olevaa ajokorttia

Miehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, sekä huumausaineen käyttörikokseen Joensuussa ja Kontiolahdella. 

Lue myös:

    Uusimmat