Pienet tyttärensä Teneriffalla murhannut isä halusi satuttaa ex-vaimoaan pahimmalla tavalla – yksityiskohdat selvisivät tutkinnassa

Oikeusistuimen asiakirjat paljastavat yksityiskohtaista tietoa järkyttävistä surmista, kirjoittaa El Pais.

Tomás Gimenon, 37, uskotaan tappaneen tyttärensä Annan, 1, ja Olivian, 6, kotonaan Espanjassa huhtikuun 27. päivä.

Murhatyön jälkeen Gimeno kääri tyttäriensä ruumiit pyyhkeisiin, sulloi heidät roskapusseihin ja sen jälkeen urheilukasseihin. Gimeno nosti kassit valkoiseen Audiinsa. Tuoreista käänteistä kertovat oikeusistuimen asiakirjat, jotka ovat järkyttäneet espanjalaisia.

Asiakirjojen mukaan Gimeno ajoi autollaan vanhempiensa taloon Santa Cruzilla. Gimeno jätti vanhempien kotiin koiransa ja kaksi luottokorttia sekä niiden pin-koodit. Hän jätti myös uusimman autonsa avaimet.

Gimeno jatkoi matkaansa ruumiiden kanssa satamaan ja lähti merelle veneellään. Hän seilasi paikkaan, jossa tiesi veden olevan syvää, ja heitti kasseissa olevien tytärten ruumiit yli laidan. Gimeno soitti veneestään ex-kumppanilleen ja lasten äidille Beatriz Zimmermannille, joka oli samaan aikaan tekemässä katoamisilmoitusta poliisiasemalla.

Teko oli harkittu

Ennen tytärten katoamista Gimeno oli kertonut Zimmermannille haluavansa viettää iltapäivää lastensa kanssa.

Zimmermann haki Annan iltapäivällä viiden aikaan, jonka jälkeen hän haki Olivian saksan kielen kerhosta. Gimenolla oli suhde naispuolisen johtajan kanssa.

Oikeuden asiakirjojen mukaan teon suunnitelmallisuus näyttäytyy siinä, että Gimeno peitti Oliviaa hakiessaan autonsa suojakankaalla. Hän antoi naisystävälleen myös teipillä päällystetyn penaalin, jonka hän käski avata kello 23 samana iltana. Naisystävä ei kuitenkaan noudattanut Gimenon ohjeita, vaan avasi penaalin kello 17.20 aikaan ja löysi sisältä 6 200 euroa käteistä sekä jäähyväiskirjeen.

Tarkisti veneensä kunnon

Tämän jälkeen Gimeno ajoi vanhempiensa talolle, jonne hän jätti Annan hoitoon. Tässä välissä perheen vanhempi lapsi Olivia kävi tennistunnilla. Tuona aikana Gimeno ajoi satamaan tarkistamaan veneensä kunnon ja palasi sitten hakemaan Oliviaa ja Annaa.

Puoli kahdeksan aikaan illalla Gimeno palasi omalle asunnolleen ja tappoi tyttärensä, todetaan oikeuden papereissa.

Juuri ennen surmia Gimeno otti yhteyttä ex-kumppaniinsa. Olivia kertoi äidilleen tulleen isänsä asunnolle hakemaan maalauksia. Talo oli tyhjä Zimmermanin saapuessa paikalle illalla.

Upotettuaan lastensa ruumiit mereen ja soitettuaan Zimmermannille, Gimenolta loppui puhelimestaan akku kello 20.40. Hän palasi rantaan hakemaan laturia.

Kello 23.15 merenkulkuviranomaiset pysäyttivät Gimenon, koska alueella oli koronaviruksen takia voimassa olevat ulkonaliikkumiskiellot. Gimeno kertoi viranomaisille nukkuvansa veneessään. Hän sai sakot.

Gimeno pyysi sataman vartijalta laturia, mutta se ei ollut sopiva hänen puhelimeensa. Gimeno osti bensa-asemalta laturin, tupakkaa ja vesipullon.

Kello 00.27 Gimeno lähti veneellään takaisin merelle, eikä häntä ole nähty sen jälkeen.

Kello 1.30 Gimeno soitti Zimmermannille ja he puhuivat suhteestaan. Puhelun aikana Gimeno sanoi lähtevänsä kauas pois ja kertoi, ettei Zimmermann enää näe lapsiaan.

Pian tämän jälkeen, kello 2.11, Gimeno soitti nykyiselle naisystävälleen ja hyvästeli hänet ”viimeisen kerran.” Samalla hän lähetti myös tekstiviestejä ja lahjoitti omaisuuttaan ystävilleen, kuten veneen ja moottoripyörän.

Gimenon vene löydettiin kello 17.35 seuraavana päivänä mereltä ajelehtimasta. Veneestä löydettiin myös nuoremmalle lapselle kuulunut turvaistuin.

Halusi tuottaa kumppanille "äärimmäistä kipua"

Gimeno ja Zimmermann olivat eronneet vuosi sitten koronapandemian aikana. Gimeno suhtautui eroon raskaasti ja halusi asiakirjojen mukaan tuottaa ex-kumppanilleen suurinta mahdollista tuskaa.

Eron jälkeen Gimeno oli lähettänyt ex-puolisolleen loukkaavia viestejä. Kun Zimmermannn oli tavannut uuden kumppanin, viestittely paheni entisestään. Eron jälkeen Zimmermann oli muuttanut lapsuudenkotiinsa Radazuliin lastensa kanssa.

Toistaiseksi poliisi ei ole löytänyt perheen nuorempaa tytärtä Annaa. Myös lastensa surmasta epäilty mies on yhä kateissa.

Espanjassa on tilastoitu vuoden 2013 jälkeen 39 alaikäisen kuolemaa, joissa tappaja on ollut lasten äitien entinen tai nykyinen kumppani tai lasten isä.

Oikeuden papereista uutisoi Suomessa ensimmäisenä Iltalehti.

Lue myös:

    Uusimmat