Pieksämäen joulupäivän kerrostalopalo syttyi ikkunalaudalle palamaan jätetystä kynttilästä – poliisi tutkii varomattomana käsittelynä

Palovaroitin on halpa henkivakuutus 7:47
Huomenta Suomessa keskusteltiin viime syksynä paloturvallisuudesta.

Pieksämäen joulupäivän kerrostalopalo syttyi kynttilästä, kertoo Itä-Suomen poliisi. Poliisi tutkii tapausta varomattomana käsittelynä. 

Pelastuslaitos sai hälytyksen Pieksämäen kerrostalopalosta joulupäivän iltana. Palokunta sammutti nelikerroksisen rakennuksen ylimmän kerroksen huoneistossa olleen palon. 

Asunnossa oli jätetty kynttilä palamaan ikkunalaudalle, ja tuli oli päässyt leviämään ikkunalaudan alapuolella olevaan sänkyyn. Asunnossa ei ollut ketään tapahtumahetkellä.

Palaneessa asunnossa asui yksin noin parikymppinen mies, kertoo rikosylikonstaapeli Pekka Ropponen Pieksämäen poliisiasemalta STT:lle.

Savu ja palo eivät päässeet leviämään muihin tiloihin, eikä palosta aiheutunut henkilövahinkoja.

Poliisi tutkii asiassa varomatonta käsittelyä

Teonkuvaus täyttyy, jos tahallaan, huolimattomuudesta tai varomattomasti käyttää, käsittelee tai säilyttää esimerkiksi tulta niin, että se on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen hengelle, terveydelle tai omaisuudelle. Varomattomasta käsittelystä voidaan tuomita sakkoja tai enintään kuusi kuukautta vankeutta.

– Kun kynttilä jätetään ikkunalaudalle ja lähdetään asunnosta pois, voisi lähtökohtaisesti ajatella, että tiettyä huolimattomuutta se sisältää, Ropponen muotoilee.

Tahallisuudesta ei hänen mukaansa epäillä olevan kyse.

Ropposen mukaan varomatonta käsittelyä tutkitaan suhteellisen harvoin. Paloihin liittyvissä tutkinnoissa on useimmiten kyse tapahtumista, joita tutkitaan tuhotöinä tai vahingontekoina, hän sanoo.

– Voi sanoa, että pääsääntöisesti ihmiset ovat varovaisia tulien ja kynttilöiden kanssa.


Lue myös:

    Uusimmat