Lämmitysjohdosta tuleen syttynyt auto lähti itsestään liikkeelle Kuopiossa – omakotitalon asukas esti talon syttymisen kekseliäällä keinolla: "Säästyttiin todella isoilta vahingoilta"

Kuopion hätäkeskus sai ilmoituksen Anttilanrannassa omakotitalon pihassa tuleen syttyneestä autosta noin kuuden aikaan torstaiaamuna. Omakotitalo pelastui asukkaan ripeän toiminnan ansiosta, pelastuslaitokselta kerrotaan.

Lämmitysjohtoon kiinnitetty henkilöauto syttyi aamulla tuleen omakotitalon pihassa Anttilanrannassa. Talon asukas huomasi palon itse.

Auto oli tuleen sytyttyään lähtenyt liikkumaan, ja se oli ajautunut pari metriä eteenpäin, omakotitalon ulkoseinää vasten, aiheuttaen palovaaran myös asuintalolle.

– Palo olisi mitä todennäköisimmin levinnyt asuinrakennukseen, jos ei olisi ollut niin nohevana tämä talon asukas, palomestari Petteri Lintunen Pohjois-Savon pelastuslaitokselta kertoo. 

– Rouvahenkilö on saanut lunta luomalla rajoitettua paloa niin, ettei se päässyt leviämään rakenteisiin.

Palomestarin mukaan autot saattavat joskus lähteä itsestään liikkeelle tulipalon syttyessä. Näin oli käynyt myös tässä tapauksessa.

– Kun oikosulku tulee, saattaa starttimoottori lähteä päälle, Lintunen selittää. 

Lumi käy alkusammutukseen

Palosyyntutkintaa ei ole tehty, mutta palomestari arvioi kyseessä olleen tekninen sähkövika. Palokunta sammutti auton ja varmisti, ettei tuli ollut levinnyt asuintalon rakenteisiin. 

Palomestarin mukaan lumi on oivallinen tapa alkusammutukseen ulkona, jos muita sammutusvälineitä, kuten jauhesammuttimia ei ole käytettävissä. Lumi rajaa paloa samalla tavalla kuin vesi. 

– Tässäkin tapauksessa säästyttiin todella isoilta vahingoilta, kun lunta siihen auton päälle luotiin, Lintunen sanoo.  

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja