Pidätetty Abrini tunnusti olevansa Brysselin kentän "hattumies"

Belgian viranomaisten epäilykset "hattumiehen" henkilöllisyydestä osuivat oikeaan. Belgian syyttäjä kertoo, että Pariisin iskuista epäiltynä pidätetty Mohamed Abrini on tunnustanut olevansa Brysselin lentokentän valvontakamerakuvissa näkyvä hattupäinen mies.

Kuvassa hän näyttäytyy yhdessä lentokenttäiskun itsemurhapommittajien kanssa. Abrini itse pakeni lentokentältä iskun jälkeen. Syyttäjän mukaan Abrini kertoi heittäneensä takkinsa roskiin ja myyneensä hattunsa myöhemmin.

Abrini sai aiemmin tänään syytteen terroristiryhmän toimintaan osallistumisesta ja terrorismimurhista Pariisin iskuihin liittyen. Hänet pidätettiin eilen Brysselissä.

Yhteensä Brysselissä pidätettiin kuusi ihmistä. Kaksi Abrinin kanssa pidätettyä vapautettiin.

Brysselin iskuista epäilty, mediatietojen mukaan ruotsalainen Osama Krayem sai vastaavan syytteen. Krayem nähtiin yhdessä Khalid el-Bakraouin kanssa vain vähän ennen kuin tämä räjäytti itsensä Maalbeekin metroasemalla. Lisäksi hänestä on videokuvaa ostamassa lentokenttäiskussa käytettyjä laukkuja.

Kahta muuta pidätettyä syytetään terroristiryhmän toimintaan osallistumisesta ja osallisuudesta terrorismimurhiin.

Pidätetty mahdollisesti mysteerinen"hattumies" 1:22

Useita linkkejä Pariisin ja Brysselin välillä

31-vuotias Abrini nähtiin turvakameran kuvassa huoltoasemalla Pariisin pohjoispuolella kaksi päivää ennen Pariisin marraskuisia iskuja yhdessä avainepäillyn Salah Abdeslamin kanssa. Abdeslam pidätettiin viime kuussa.

Krayem linkittyy myös Pariisiin, sillä Belgian syyttäjänviraston mukaan Abdeslam vuokrasi auton, jolla Krayem oli haettu Saksan Ulmista Belgiaan viime lokakuussa.

Abdeslam on sanonut asianajajansa välityksellä, ettei hän tiennyt Brysselin iskuista.

Belgian viranomaisia on kritisoitu voimakkaasti sen jälkeen kun paljastui, että monet epäillyt ovat olleet poliisin tiedossa jo kauan. Arvostelijoiden mukaan hallitus ei ole tehnyt riittävästi estääkseen radikalisoitumista alueilla, joissa asuu paljon musliminuoria.  

Poliisi  julkaisi animaation"hattumiehen"liikkeistä 2:19

Lue myös:

    Uusimmat