Kauma nousi Stubbin tilalle eduskuntaan – kohautti aiemmin lastenratasväitteellä, jonka mukaan maahanmuuttajia suositaan sosiaalitoimistoissa

Espoolainen kunnanvaltuutettu Pia Kauma (kok.) on esittänyt kansanedustajan valtakirjansa eduskunnan puhemies Maria Lohelalle.

Kauma nousee Euroopan investointipankin varapääjohtajana aloittaneen Alexander Stubbin tilalle eduskuntaan. Eduskunta hyväksyi Stubbin vapautuspyynnön edustajantoimesta 30. heinäkuuta alkaen.

51-vuotias Kauma istui eduskunnassa kauden 2011–2015. Hän oli edellisellä edustajakaudellaan Suomen Etyj-valtuuskunnan jäsen ja muun muassa ulkoasiainvaliokunnan ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen. Hän jäi viime eduskuntavaaleissa niukasti ensimmäiselle varasijalle.

Kauma kohautti edellisellä edustajakaudellaan kyseenalaistamalla harkinnanvaraisten sosiaalitukien myöntämisperiaatteet Espoossa. Hän pohti lehtihaastattelussa, miksi maahanmuuttajaperheiden pitää hankkia uudet lastenrattaat sosiaalituilla, jos suomalaisperhe kierrättää vanhoja vaunuja. Kauma ei esittänyt mitään todisteita väitteilleen maahanmuuttajien suosimisesta sosiaalitoimistoissa.

Kauma on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri. Hän on työskennellyt kansanedustajakausiensa välillä vientijohtajana hoiva-alan teknologiayrityksessä. 

Muokattu otsikkoa kello 17.00.

Lue myös:

    Uusimmat