Peura juoksi ikkunan läpi kännykkäkauppaan ja jätti jälkeensä 26 000 dollarin laskun – yllättävän vierailijan käynti tallentui videolle

Peura juoksi ikkunan läpi kännykkäkauppaan ja jätti jälkeensä ison laskun 1:40
Kutsumaton vieras juoksenteli kännykkäliikkeessä.

Yhdysvalloissa Pennsylvianiassa Scrantonin kaupungissa matkapuhelimia myyvä Eric Schraud sai liiketiloihinsa odottamattoman asiakkaan, joka oli kaikkea muuta kuin ostoksilla. Kutsumaton vieras oli peura.

Schraud oli liiketiloissaan tietokoneen äärellä ja alkoi kuulla omituista kilinää ja rytinää. Hän kurottautui katsomaan ja näki liikkeessään peuran, joka oli tullut sisälle näyteikkunan läpi.

– Se vain juoksi edestakaisin ainakin nelisen kertaa, hämmentynyt Schraud kertoo.

Hätääntyneen oloinen peura löysi lopulta tiensä ulos liikkeestä ja särki poistuessaan liiketilan toisenkin ikkunan.

Schraud soitti poliisille ja partio saapuikin pian paikalle kirjaamaan tapahtuneen, mutta peura oli jo paennut paikalta.

Se jätti jälkeensä sotkua, lasinsiruja ja ikävän laskun.

– Täällä oli karmea sotku. Lasinsiruja oli joka paikassa, Schraud kertoo.

Kännyköitä ei ollut mennyt rikki, mutta kertaalleen uusittu liikkeen näyteikkuna joudutaan vaihtamaan ja sen uusiminen maksaa 26 000 dollaria.

Lähde: CNN

Lue myös:

    Uusimmat