Wilma Murto joutui pettymään seiväshypyn EM-finaalissa, kun hän jäi avauskorkeuteensa 443. Päällimmäisenä tunteena suomalaisen mielessä oli pettymys, mutta Murto oli osannut myös varautua epäonnistumiseen viimeaikaisten tapahtumien vuoksi.
– Omalta kohdalta kisa oli lyhyt ja heikkotasoinen. Oma fiilis, kun kolmas rasti tuli ruutuun, oli, että ei ole ihan vielä valmis tuohon. Kun tietää, mitä mitalin metsästäminen vaatii, ja sitä lähtee hakemaan, ei ole valmis siihen, Murto sanoi tuoreeltaan finaalin jälkeen.
Murrolla oli helmikuisen akillesjännevamman jälkeen vain yksi täysivauhtinen kilpailu alla ennen EM-finaalia, ja sekin oli toissapäivänä hypätty karsintakilpailu.
– Oli se aika kova ja aika tiukka koettelemus, kun miettii, mikä tausta mulla on ja paljon olen hypännyt vamman jälkeen, Murto sanoo.
Tuntemus oli kuitenkin hyvä, vaikka karsinta olikin jättänyt kroppaan tuntemuksia.
– Tuntemusta takareiden ja pakaran suunnalta. Ei ole huolta siitä. Oli sellainen olo, että on hyvä isku. Ehkä jopa yllättävänkin hyvä fiilis, jos mietin verryttelyä ja verryttelyhyppyjä.
Murto harmitteli sitä, ettei ehtinyt päästä EM-karkeloihin kuntoon. Tietty taso saavutettiin melko helposti, mutta sitten kun piti lähteä mitalitaisteluun, ei hyppy toiminut sillä tavalla mihin hän on tottunut.
– Kun katsoo mun karsintahyppyjä, ne olivat sellaisia pikkunättejä, sellaisia varmistelevia ja turvallisia. Niillä pääsee sen 450 koska vaan. Tänäänkään ei ollut tavoite hypätä 458, ja kisaa lähdettiin rakentamaan eri tavalla. 450 hyppääminen vähän keskeneräisenä on helppoa, mutta korkeammalta ei enää niin helppoa.